työtä ja työtä

Ikinä ei tiedä, millainen työpäivä on edessä. Hyvässä ja pahassa. Eilen meni niin kovasti hermot, että oli pakko päästää oppilaat aikaisemmin välitunnille, muuten olisin räjähtänyt. Tänään taas koko päivä meni oikein leppoisasti.

Usein ei edes tiedä, mistä johtuu päivän onnistuminen tai epäonnistuminen. Tai jonkun oppilaan olo ja siten sen vaikutus koko luokkaan.

Mulla on projekti, teen tämän viikon vain kahdeksan tunnin päiviä. Siis tunnit suunnittelematta käytännössä.

Japanilaiset kävi luokassa videokuvaamassa parilla kameralla yhden matikan tunnin. Suunnittelin sen 10 minuutissa, kun nyt ei olla käytetty hetkeen kirjoja. No, sitä se todellisuus on. Oppituntien tuulesta tempaamista. Tänään ehdin onneksi pitää kahvitauon kahdelta.

Influenssaa ja poissaoloja. Joskus vaan selviämistä. Toisaalta taas tällaiset päivät kuin tänään antaa niin paljon voimia. Rankkojen päivien jälkeen niin kiva kuulla, kuinka innoissaa oppilaat on siitä, että oon niiden ope vielä ensi syksynäkin. Ja oikeasti mitään muuta en haluaisikaan kuin olla niiden ope.