Joulu lähestyy

Joulu lähestyy. Enää 9 työpäivää. Todistukset pitäisi tehdä. Oon ollut niin asialla, että en edes tiedä, millaiset todistukset tuolla koulussa annetaan... Sen tiedän, että sanallinen arviointi, mutta asteikosta/vaihtoehdoista ym. en kyllä tiiä yhtään mitään. Plus pitää antaa monelle muun luokan oppilaallekin arviointi niistä tunneista joista niille pidän. En olisi sitä ite ees muistanut ja tajunnut tän kaiken härdellin keskellä, ellei joku ope olis tullut sitä multa jo kyselemään. Että mitäs arvosanoja hänen oppilailleen aion kirjotella.

Joulujuhla on onneksi jo nyt alkavalla viikolla. Voi ihan viimeisen viikon rauhoittaa sitten ihan muihin hommiin. Loppuajasta voi harjoitella entistä enemmän yhdessä olemista ja porukkana toimimista. Se kun on tuon luokan kanssa joskus haasteellista. Vaikka syksyn aikana on ollut monia positiivisia yllätyksiä pari- ja ryhmätyöskentelyssä.

Nyt kulunut viikko oli kuitenkin aikamoista härdelliä. Luokassa ei ollut loppuviikosta kumpikaan vakituinen kouluohjaaja, vaan vain minä ja yksi sijainen. Eli yks aikuinen liian vähä. Mikä näkyi heti. Ja sen lisäksi on ollut vähän sellasta aikaa, että jotkut oppilaat olis tarvinnut enempi tukea arjen asioissa, niin arki on vähän härdelliä, kun aikuisia ei vain ole. Innolla lähden kuitenkin nyt tokavikaan viikkoon.

Oon onnistunut nyt hyvin siinä, että en tuo töitä kotiin. En tuo melkein ollenkaan enää. On ollut viikkoja, jolloin en oo tehnyt yhtään töitä kotona. Joskus oon saattanu tehdä ihan vähän. Töissä kuitenkin venyy illat. Yritänkin nyt mennä koululle aamulla hyvissä ajoin, jotta sitten iltapäivästä ei veny päivä. Aamu-unisena se ei ole aina ollut herkkua, mulla on myös tosi heittelevä unirytmi. Nyt kuitenkin meen nukkumaan ja kello on vasta kymmenen. Tosin puolisen tuntia menee kun vielä rauhassa pesee hampaat ja lukee vähän kirja ja ja...

PS: Jouluihmisenä tämä joulunaika on ihanaa! On leppoisaa istuksella läppäröimässä jouluisessa olkkarissa ja tuoksutella kuusen tuoksua, joka tuotiin vähän etuajassa sisälle...

Ei niin hyvä päivä

Loman tarpeessa. Tänään meinas mennä ihan kaikkeen hermot. Ensimmäisenä teknisiin härpäkkeisiin. Turhauttaa, kun olis vaikka mitä hienoja (maksettujakin!) materiaaleja, mutta ei niitä voi käyttää, kun ei oo pysyvää tykkiä ja konetta luokassa. Tykkiä vaihdellaan ja kuljetellaan monen luokan välillä. Kaiken lisäksi härpäke on niin iso, että luokan eturivissä olevat oppilaat ei meinaa nähdä valkokankaalle, jos joskus sinne jotakin heijastelen. Haluaisin näyttää vaikka mitä koneelta. Olisi hienoja materiaaleja eri oppikirjoihin liittyen, mutta kun ei ole konetta! Ikivanha pöytäkone, joka ei pyöritä mitään ja joka mahtuu vain takahuoneeseen, ei ite luokkaan. Oon sitten raahannut omaa isoa, painavaa läppäriä töihin, mutta en jaksa. Plus ei ole mun homma käyttää omia henk.koht. kalliita laitteitani töissä. Kollegat on saaneet ihan ihkaomat läppärit toisessa kunnassa! Ja meillä on yks iki-iki-supervanha pöytäkone, jolla ei meinaa mikään toimia.

Turhauttaa takapajuisuus ja se turhauttaa myös siten, että en voi käyttää itelle luonnollista tapaani opettaa. Mulla on siis käytössä tavallisesti vain liituja ja taulu. Joita käytänkin mielelläni. On kuitenkin tilanteita, joissa opetellaan jotain esim. taulukon lukemista, kirjan/sanaston käyttöä tai vaikka mitä monia muita tilanteita, joissa dokumenttikamera olisi niin kätevä. No, onhan se käytettävissä, mutta pitää aina tietää tarkasti millä tunnilla sitä aikoo käyttää, että sen voi hakea sille tunnille omaan luokkaan. Enkä oo ainoa, jota ottaa pattiin tämä dokumenttikameran ja tykin juoksuttaminen luokasta ja luokasta toiseen. Huoh!

Ja moni muukin asia huoh. Ehkä parempi jättää kuitenkin niistä avautumatta. Koitan nukkua ens yön hyvin. Kaiken lisäksi vielä siviilielämässä tapahtui tänään tosi ärsyttävää. Mulla oli suuret suunnitelmat kesälle, olin ihan hirveen innoissani. Kunnes totesin, että suuret suunnitelmat tapahtuu viikkoa liian aikaisin, silloin kun on menossa keväällä viimeinen työviikko, joten suuret suunnitelmat tulee tapahtumaan ilman mua. Mä ehdin niin innostua ja haaveilla ja tänään kun kaikki muukin menee pieleen niin vielä tämäkin pettymys.... Suklaata naamariin ja nukkumaan, siinä lääkkeet ketutukseen.

Unettomia öitä ja ihania oppilaita

Oon nyt ehkä kolmisen viikkoa nukkunut viikolla unet pätkissä. Siis heräillyt yöllä monta kertaa. En oikein osaa (vieläkään) sanoa, mistä se johtuu. Rupesin ensimmäisen pätkäuniviikon jälkeen pitämään unipäiväkirjaa. Siitä saattoi todeta, että arkisin herään lähes säännöllisesti kolme kertaa yössä sekä vähän ennen herätyskelloa, viikonloppuisin taas nukun sikeästi enkä herää kertaakaan. Miksi, oi miksi?

Alkoi kyllä turhauttaa tuo heräily. Aloinkin mennä tosi hyvissä ajoin nukkumaan, että saan kuitenkin tarpeeksi unta. Enkä nyt olekaan ollut juuri väsynyt. En silti vieläkään ole saanut selvyyttä siihen, miksi en oo saanut nukuttua. Yleensä nukahdan missä vaan, milloin vaan ja nukun kuinka pitkään vaan. Töissä on lepposempaa kuin koskaan, hommat rullaa, hojksit (lähes) tehty, kaiken kaikkiaan ei mitään sellaista murhetta töistä, jonka tiedostaisin. Nyt vajaan 3 viikon pätkäunien jälkeen oon kuitenkin nukkunut kaksi edellistä yötä ihan putkeen, joten oon toiveikas jatkosta.

Unettomien öitten lisäksi mielessä on lähiaikoina ollut toinen, vastapainoksi iloinen asia: ihanat oppilaat. Syksyllä uuden luokan kanssa aloittaessa jänskätti se, että mitä jos menee jonkin oppilaan kanssa sukset ihan ristiin. Onneksi ei. Tapahtuuhan sitä kaikenlaista kouluarjessa, mutta voi että ne on kuitenkin niin rakkaita jo nyt. Ja varmasti oppilaat jää ikuisesti mieleen, onhan ne urani ensimmäiset. Eilen katselin oppilaitten kotiinlähtöä ja mietin, miten tärkeiksi ne on itelle jo tulleet. Ja oon myös kertonut sen ääneen, kaikista eniten niille, joiden kanssa tulee eniten otettua matsia. Ne kai niitä läheisimpiä onkin.

Helpompaa arkea

Paljon ehtii tapahtua muutamassa viikossa. Hyvään suuntaan on tullut mentyä erityisesti työrauhan kanssa. Toisen uuden open kanssa sitä tulikin mietittyä työrauhan pulmakohtia ja ihan samoja juttuja on kummillakin tullut ilmi. Nyt on melkeinpä kerrasta poikki -linja, mikä toimii hyvin.

Se on jännä, miten on töissä jotenkin ihan eri tavalla toimiva henkilö kuin muualla elämässä. Joku töis kysyi, että enkö suutu koskaan. Siitä hämmästyin kovasti ja rupesinkin miettimään, että töissä mulla on ihan hirveen pitkä pinna. Kotiminä on aina kiehahtanut (ja leppynyt) hyvin äkäisesti.  Varsinkin nyt hevoshommissa oon tosi jämpti, kerrasta poikki eikä nenille hypitä tai tulee satikutia. Töissä taas venyy välillä kai liikaakin.

Siitä työrauhasta. Ite en kyllä aina huomaa, mistä sitä hälinää syntyy. Ainakin siitä, jos tunti ei ala ihan just, vaan oppilailla on siinä puolikin minuuttia aikaa puuhastella jotain ennen oppituntia. Toinen liittyy viittaamiseen. Ihan alkusyksystä tehtiin ensin kovasti hommia, että ylipäätään viitataan eikä huudella. Sitten kun siihen päästiin, niin nyt opetellaan sitä, että ei joka ikistä kissanristiäistä tule kesken matikantunnin kertoa. Ja mä opettelen sitä, että en anna oppilaille aina puheenvuoroa, kun ne viittaa.

Tuntuu ihan pieniltä ja mitättömiltä asioilta, mutta ne on oikeasti tosi merkityksellisiä. Välillä on taas tuntunut tosi surkealta, kun kyllähän tämä työrauha-asioiden pohtiminen koskee sitä, että pohdin itteäni persoonana, ja se on rankkaa. On hyvä ollut miettiä sitä, miten on oikeasti niin erilainen työminä ja mistä ihmeestä se johtuu. Mitä hyviä puolia siinä on ja mitä taas voisi kotiminästä siirtää työminään.

Erittäin innoissani oon siitä, että on onnistuttu tekemään paljon paritöitä. Siis semmosia asioita, mitä en uskonut alkusyksystä luokan kanssa onnistuvan ollenkaan. Niin sitä vain on menty paljon eteenpäin.

Työ on helpottunut siis työrauhan parantumisen takia huomattavasti, mutta myös siksi, että työnteon rutiini alkaa vähitellen muotoutua. Hahmottuu vähän eri oppiaineet jaksoiksi, mitä missäkin tehdään vähän pidemmällä tähtäimellä. Tuntien suunnitteluun kuluu merkittävästi vähemmän aikaa. Töitä tulee silti tehtyä paljon. Tässä muutama esimerkkipäivä.

Viime viikon lyhyin ja helpoin päivä, perjantai (vain 8h):

8:30 Tuun töihin, luen wilman, haen varastosta tarvittavat matikkavälineet ja tarkistan, että on muut tunneilla tarvittavat välineet luokassa.
9-14 Opetusta.
14-15 Wilma-viestittelyjä, juttelua kollegojen kanssa oppilaista.
15-15:30 Tuntien suunnittelua.
15:30-16:30 Kokeiden tarkistus, koetulosten merkitseminen ylös.

Tänään oli aika normipäivä (n. 9h), vaikkakin tosi vähän opetusta:

8:40 Tuun töihin, luen wilman ja sähköpostin, järjestän luokan pulpetit paikoilleen, tarkistan että on ekan tunnin tarvittavat paperit ja välineet luokassa.
9-13 Opetusta.
13-14 Palaverin luokan työntekijöiden kanssa.
14-15:15 Palaveri joulujuhlasta.
15:15-15:30 Wilmaa ja sähköpostia.
15:30-16:15 Tämän viikon tuntien suunnittelua.
16:15-17:30 Kahdelle oppilaalle materiaalin valmistusta yksilöllisestystä oppiaineesta.

Joskus oikeasti mietin, mihin se kaikki aika menee... Joskus en. Huomenna on 6 tuntia opetusta + 1 tunti YT:tä + 1 tunti palaveri vanhemman kanssa. Siinä on jo 8 tuntia eikä se sisällä vielä yhtään tuntien valmistelua. Näin uutena opena on kyllä tosi työllistävää, kun ylitunteja on viikossa jopa 5. Mutta palkkapäivänä siitä voi aina riemuita! :D

Aina jotain tekemättä

Aina on jotain tekemättä töissä. Nyt oon siellä noin kerran viikossa hillunut pitkään muista menoista johtuen. Yrittänyt tehdä silloin joitain vähemmän tärkeitä, mutta kuitenkin oleellisia asioita. Iso muutos tuli nyt, kun sain siellä jonkin verran siivottua... Ei kyllä oo vieläkään erityisen siisti meikäläisen luokka. Ihan hävettää. Opepöytä ehtii 10 minuutissa levitä ihan kaaokseksi ja hukkaan koko ajan tavaroita. Todo-lista voisi näyttää vaikka tältä:

• merkkaa exceliin testi- ja koetulokset
• kerää kaikki testit ja kokeet yhteen paikkaan
• käy läpi luokan kaapit (en vieläkään tiedä mitä kaikissa kaapeissa on)
• siivoa opepöydän laatikot (ihan mahdoton paperimäärä!)
• suunnittele pitkiä linjoja vaikka kuinka moneen oppiaineeseen, ettei vaan tuu elettyä päivä kerrallaan
• mikä ei-akateeminen tavoite vois olla seuraava, johon superpanostais? ja miten se superpanostus käytännössä toteutuisi?
• lue koulun säännöt
• vie hojksit arkistoon
• kirjoita yks hojksin päivitys valmiiksi (yks hojks on ehditty jo päivittää ennen kuin on kaikkia palavereja saatu ees ekaa kertaa käytyä läpi)
• valmistele viimeistä hojks-palaveria
• mieti, miten yhden oppilaan integraatiokokeilu voitais toteuttaa
• arvioi paria asiaa viime jaksolta, ajalta ennen syyslomaa
• mitä biisejä aletaan treenata minkäkin luokan kanssa?
• etsi jostain vihko luokan yhteisiä palavereja varten
• käy läpi kaapit ja vie tarpeettomat välineet takaisin välinevarastoon
• kirjoita kalenterin taakse vanhempien yhteystiedot
• toimita matkalasku
• tilaa yksi CD
• kysy vanhemmilta, voiko yhtä mainostuotetta jakaa oppilaille
• maksa kahvivelat
• maksa kioskivelat
• ota seiniltä pois vanhat työt ja muut vanhat asiat
• askartele, askartele, askartele, laminoi, laminoi, laminoi...
• suunnittele seuraavat tunnit ja seuraavat ja seuraavat ja seuraavat ja seuraavat
• mieti mitä tehdään seuraavaksi yhden oppilaan matikan, entä toisen oppilaan matikan, entä kolmannen oppilaan äikän jne. kanssa, mitkä on joillakin juuri nyt ne pulmalliset ydinkohdat

Eipä se lista lopu. Jatkuvaa on suunnittelu, siivous, askartelu & laminointi. Paljon menee aikaa materiaalien valmistukseen. Suunnittelu ei onneksi vie enää niin paljon aikaa, kun on jo vähän kartalla. Vaikka eriyttäminen vie tosi paljon aikaa. Miettiminen, matskut, kopiointi/valmistus, varastoissa ravaaminen, ohjaajaresurssien jakamisen miettiminen.

Musta on kyllä tullut muutamassa kuukaudessa jo tosi hajamielinen.

Elämää syysloman jälkeen.

Jee! Hyvä fiilis loman jälkeen. Kyllä jaksoi taas innolla palata töihin. Kaiken lisäksi ekalla viikolla oli muutamat oppilaat välillä poissa koulustakin, niin voi autuus sitä rauhaa ja hiljaisuutta! Muutenkin oppilaat (tai me aikuiset) oltiin hyvin levänneen oloisia. Oli mukava palata koulutyöhön, kun se sujui niin hyvin.

Ennen syyslomaa oli kuitenkin aikamoista härdelliä. Sen seurauksena heti loman jälkeen panostettiin ei-tiedollisiin tavoitteisiin. Käytiin läpi hyviä tapoja: Mitä sellaiset oikein voi olla? Miksi ihmeessä sellaisia pitäisi noudattaa? Pidettiin myös KiVa-tunnit, jossa oli aiheena tunteet. Juteltiin tunteista pari tuntia. Se tuntui toisaalta tosi hyvältä, vaikka yhtä sun toista piti komentaa vähän väliä poistumaan luokasta. Kuitenkin oppilaat toivat esiin hyvin arkoja asioita liittyen kuolemaan ja aikuisten ihmisten riitoihin. Tuntui pelottavalta tajuta, millaisena lapsi voi sellaiset asiat kokea.

KiVa-materiaalissa on hyvät tunnekortit, pärstänkuvia erilaisista tunteista. Oppilaiden huomio kiinnittyy silloin helpommin just siihen, mitä ollaan käsittelemässä. Tunnin aikana mm.

• mietittiin millaisia erilaisia tunteita on olemassa
• mikä tunne missäkin kuvassa oli
• koska tällainen tunne voi tulla?
• miksi on hyvä tunnistaa tunteita?
• harjoiteltiin näyttelemällä eri tunteita
• luin kirjasta saman pienen pätkän eri tunnetilalla - arvattiin mikä tunne oli kyseessä
• mitä voi tehdä, jos huomaa kaverilla tällaisen tunteen?
• mitä teki kun oli viimeksi tosi vihainen?
• mitä voi tehdä, jos suututtaa tosi kovasti?
• luin pienen tarinan ja oppilaat saivat kertoa, mitä tunteita siinä oleva henkilö kenties tunsi ja miksi
• mietittiin luokassa tapahtuneita tilanteita, miltä eri henkilöistä siinä saattoi tuntua
• mietittiin, että samassa tilanteessa eri ihmisistä voi tuntua erilaiselta

Pitäisi edelleen jatkaa aihetta. Tuntuu vaan, että monet tällaiset hyödylliset pläjäykset jää yksittäisiksi täsmäiskuiksi sinne tänne. Kouluarki tuntuu paahtavan niin kauheeta vauhtia eteenpäin, että välillä pitää muistaa pysähtyä miettimään, että mikäs tässä nyt olikaan oikeasti tärkeää.

Tärkeää kun monen kohdalla on jokin ihan muu kuin ne matikan laskut sivulla 78.

Mutta hyvillä fiiliksillä eteenpäin. Tänään lähdin töistä jo neljältä! En oo kertaakaan lähtenyt niin aikaisin, ellei oo ollut joku aivan pakottava meno. Uskomatonta, lähteä jo neljältä töistä... Mitä kaikkea tässä ehtii ennen joulua vielä tapahtuakaan!

Kohti lomaa - ja lomalla

Viimeinen viikko ennen syyslomaa, siis tämä viikko, oli todella kiireinen. Tein alkuviikosta töitä kellon ympäri, koska halusin saada kaikki hojksit valmiiksi ennen lomaa. Tai yksi palaveri on vielä myöhemmin erityisistä syistä johtuen. Nyt on kuitenkin helpottunut olo. Eikä työasiat paina näin lomalla mieltä.

Syksyn tunnelmat tiiviisti
Kävin läpi oon-paska-ope-kriisin. Luokanhan piti olla rauhallinen, jos oli ylempää tahoa uskominen. No, se oli hiljainen ehkä toissa vuonna, mutta ei enää viime vuonna. On mielenkiintoista, miten käytävillä kulkee juttuja, kuinka keväällä "luokka oli ottanut ohjat omiin käsiinsä", mutta ylemmille tahoille tällaista viestiä ei ollut kulkeutunut. En olisi niin vahvasti uskaltanut vaatia luokkaan toista ohjaajaa, ellen olisi ollut niin vakuuttunut siitä, että luokka on ollut noin "villi" koko kevään.

Nyt on hyvä fiilis töistä. Oon saanut myös työstäni ihan oikeasti kiitosta. Siitä, että toin esiin luokassa myös pitkään olleet ongelmat, joita aiemmin ei oltu sanottu ääneen, ja että tartuin toimeen. Nyt tiiän, että luokassa on menty parempaan suuntaan. Nyt oon hyvä ope.

LOMA!
Kiirehdin junalle kohti kotiseutua, lihakeittoa mikrossa, tallille. Loma ja kiireettömyys alkoi siitä, kun mutaiselle tallipihalle astuttua kuuli ensimmäisenä oman suomenpollen hirnunnan. Jostain pimeästä. Hevosen selkä oli lämmin. Kuu loisti kirkkaana, heitti varjon ratsukoista.

Resursseja

Sain luokkaan toisen vakituisen ohjaajan, jihaa!

Olin jo pitempään sitä mieltä, että tarvitaan sinne toinen ohjaaja. Uutena opena ei ehkä ole aina helpointa tuoda tällaisia asioita ilmi. Luokka kyllä kykenee työskentelemään hiljaisesti oman tehtävän parissa, mutta siirtymätilanteet ja monet opetustilanteet ovat pulmallisempia. Viime vuonna luokka on käsittääkseni ottanut ohjia vähän omiin käsiinsä, mutta ylemmän tason ihmisillä oli edelleen käsitys hiljaisesta luokasta. Oon nyt koittanut murtaa sitä käsitystä, mikä ei oo ollut kaikista helpointa. Ja nyt niitä apuvoimia saatiin! Ja muutenkin tuntuu, että ehkä tuo luokka on hieman asettunut?

Uudenlaiseksi muuttuu kyllä nyt tiimityö. Kestää varmaan aikansa, että ollaan kaikki samalla kartalla, vaikka hyvältä tuntuu lähtökohdat. On kuitenkin myös paljon kirjoittamattomia sääntöjä, jotka pitää nyt puhua ääneen. Mikä on varmasti hyvä. Odotan mielenkiinnolla ens viikkoa, kun päästään uudella tiimillä kunnolla tekemään töitä.

Tää viikko on ollut siinä mielessä raskas, että yöunet on jäänyt vähiin. Johtuen varhaisista herätyksistä, hojkseista ja hojkseista. Kai sitä työt aina näin kasaantuu ennen lomia. Viikonloppuna pakko rutistaa hommia, syyslomalla en tee MITÄÄN työjuttuja! Tällä hetkellä ei vieläkään ole elämässä juuri muuta kuin työt. Ne vie päivästä helposti 10-12 tuntia, joskus vieläkin enemmän. En uskalla edes laskea työtunteja.

...tai otan viranomaisiin yhteyttä!

Kesti näköjään seitsemän viikkoa tuoreella opella, kunnes ensimmäisen kerran uhkailtiin viranomaisiin yhteyden ottamisella.

Kaikista lannistavinta on se, että itse on lähestynyt niin hyvällä ja tehnyt parhaansa. On todella vaikea ymmärtää. Miksi lähestytään heti niin kovalla? Silläkö sitä yhteistyötä edistetään?!

Tärkeintä kai, että tietää itse toimineensa niin kuin pitääkin. Silti ei halua kokea tällaisia tunteita.

Vastuu mistä kaikesta?

Välillä huomaa antautuvansa ehkä liikaakin tähän hommaan. Nyt ekaa kertaa oikeasti mietin, että ei mun tehtävä nyt kuitenkaan ole ratkaista ihan kaikkia asioita, vaan keskittyä oikeasti niihin, joista oon vastuussa.

Vaikka on tullut käytyä kaikenlaisia SOOL:in koulutuksia opettajan vastuista ja velvollisuuksista, on ne silti vielä vähän epäselviä. Ehkä sitten kun on hetken ollut töissä, olisi oikein tervetullutta kerrata kyseisiä asioita.

Esimerkiksi koulumatkat, kuka vastaa turvallisesta koulumatkasta? Entä kenen tehtävänä ja miten on selvitellä oppilaiden välisiä asioita, jotka ovat tapahtuneet viikonloppuna? Silloin kai opettajan, jos ne jatkavat olemistaan myös koulussa? Toisaalta jos asioiden selvittely edistää koulunkäyntiä, niin eikö silloin olisi mielekästä lähteä selvittämään asioita, vaikka periaatteessa se ei edes tähän työhön kuuluisi?

Yhteistyö vanhempien kanssa

On tää semmonen työ, että koskaan ei tiedä mitä tapahtuu. Sitä saa mitä tulee.

Tuon viime viikon kaamean torstain jälkeen oli taas erittäin hyvin sujuva ja rauhallinen perjantai. Tällä viikolla vaihtelevasti kaikenlaista. Nyt kiireisenä pitää hojksit ja se, että pitää oikeasti jo miettiä mitä tässä nyt syksyn aikana tehdään, pidempiä tavoitteita. Ensimmäiset englannin sanakokeet oli oppilaille ja ens viikolla ekat kunnon kokeet, matikan kokeet. Meneillään on myös erilaisia integraation suunnitteluja yleisopetuksen luokkaan, jotka vaatii omat järjestelynsä. Ne on vasta alkutekijöissä.

Tässä syksyllä oon miettinyt, että tässä työssä yhteistyö vanhempien kanssa on muodostunut äärimmäisen tärkeäksi. Aiemmin ei ollut kovin kirkkaana mielessä mitä se tarkoittaa, mutta tällä hetkellä tätä:

Vanhempainillat
Tietysti tavalliset vanhempainillat syksyllä ja keväällä. Tämän lisäksi mahdollisesti muita vanhempainiltoja, jos tulee esimerkiksi joku sellainen projekti, joka velvoittaa kodit aktiivisesti mukaan toimintaan. Vielä en tiedä, lähdetäänkö sellaista viemään eteenpäin.

Hojks-palaverit
Tällä viikolla alkoi hojks-palaverit. Oon kutsunut niihin melkein aina myös oppilaan mukaan. Täytyy sanoa, että nämä hojks-palaverit tempaisen ihan hihasta: ei ole mitään hajua, miten muut nämä palaverit hoitavat. Ja tuntuu ettei ole ollut aikaa keskustella kenenkään kanssa aiheesta. Onko yleistä, että oppilaat ovat mukana palavereissa? Vai harvinaista jos eivät ole? Tammi-helmikuussa on sitten tiedossa hojksien päivitys.


Wilma-viestit
Luen joka aamu ennen oppituntien alkua wilman, yleensä myös koulupäivän aikana ja päivän päätteeksi istun kunnon toviksi wilman ääreen. Ensinnäkin viestittelen kaikista yhteisistä asioista yleisiä viestejä. Toiseksi viestittelen tosi paljon vanhempien kanssa juuri heidän lapseensa liittyvistä asioista. Kolmanneksi merkitsen wilmaan jokaisen oppilaan kohdalle jokaisesta oppitunnista miten se on kulunut. Siis parhaimmillaan 45 eri kohtaa!

Kuulostaa välillä älyttömältä tuo jokaisesta tunnista vanhemmille viestyttely ja jotkut ovatkin kysyneet, onko tarpeellista. On. Ehdottomasti tämän luokan kanssa. Merkitsen oppitunnin kohdalle aina mikä tunti on ollut kyseessä ja merkkaan tunnin "vihreäksi", jos se on mennyt hyvin. Usein kirjotan perään myös kommentin tyyliin "viittasit ja keskityit hienosti tehtäviin" tai "laskit ahkerasti ja itsenäisesti matikan laskuja". Merkitsen sinne myös, jos oon joutunut poistamaan luokasta tai oppilas on häirinnyt tuntia. Pyrin laittamaan varsinkin näihin häiriökohtiin aina selityksen kuten "sinun oli vaikea keskittyä englannin tunnilla, huutelit muille". Kirjoitan sinne ylös myös aina, jos toiseen on käyty fyysisesti kiinni. Jos tulee pitempää asiaa, lähetän siitä vielä erillisen viestin.

Puhelut
Monet asiat vain on paljon helpompi hoitaa puhelimella soittamalla. Varsinkin jos on jotain erityisen ikävää, niin puhelun kautta tuntuu saavan paremman kontaktin, myöskin vanhempi voi aina kysyä lisää tilanteesta. Joskus työpäivän aikana tulee kerättyä ihan listaa, keille kaikille vanhemmille pitää päivän päätteeksi soittaa ja mistä asioista. Mieluummin soitan liian herkästi kuin jätän soittamatta.

En ole antanut vanhemmille oman puhelimen numeroani enkä anna. Yhteen tällaiseen tiedusteluun vastasin, että valitettavasti minulla ei ole työpuhelinta. Oon painottanut vanhemmille, että wilman kautta voi aina jättää soittopyynnön. Soittelen päivän päätteeksi puhelut koulun laskuun niin kuin pitääkin. Vapaa-ajalla en ole töissä.

Palkitseminen kotona
Usean oppilaan kohdalla on käytössä palkitsemisjärjestelmä. Se toimii niin, että koulussa oppilas saa "palautteen" käytöksestä tai toiminnasta ja palkinnon saa kotona. Esimerkiksi oppilas voi saada helmen jokaisesta tunnista, jolloin hänellä on taululla liikennemerkissä pelkkää vihreää. Jos helmiä kerääntyy viikon aikana 10, saa lapsi palkinnon kotona, jonka vanhemmat ja lapsi ovat sopineet. Tai niin, että vanhemmat katsovat kotona kuinka monta vihreää wilma-merkintää oppilaalle tulee, ja palkitsevat oppilasta sen mukaan kotona.


Yhteistyön sujumisesta
Täytyy sanoa, että oon erittäin onnellinen: vanhemmat ovat erittäin yhteistyöhaluisia! Ainoastaan yhden oppilaan vanhempien kanssa yhteistyö on pulmallisempaa. Kaiken kaikkiaan tämä erityisluokanopettajan työ on niin paljon helpompaa vanhempien kanssa tehtävän onnistuneen yhteistyön takia. Sillä mulla menee joka työpäivä tähän yhteistyöhön aikaa 30-60 minuuttia, joinakin päivinä enemmän. Ite koen myös, että vanhemmat arvostavat sitä hyvin paljon, että pidän tiiviisti yhteyttä. Ja se taas entisestään helpottaa mun työtä!

Eteenpäin ja taaksepäin, soutaa ja huopaa

Kai sitä pitäisi sanoa, että on päässyt asioissa eteenpäin.

Oon päässyt yli pahimmasta oman itten märehtimisestä. Nyt on luokan asiat käsittelyssä, paljon yhteyksiä joka suuntaan enkä aio jäädä yksin, eli ohjaajan kanssa kaksin, tuon luokan kanssa. Ja tuossa koulussa ei onneksi tarvikaan! On paljon tukea ylemmältä taholta. Tänäänkin oli aika villi päivä. Ylemmältä taholta oli illalla tullut vielä tekstaria, että jos haluaa jutella niin soita.

Siis semmonen olo, että kyllä osaan, tartun tilanteeseen, en jää tuleen makaamaan.

Vaikka tänään oli ekaa kertaa itku herkässä niin itellä ku avustajallakin. Juuri kun tuntui, että ollaan menty paljon yhden oppilaan kanssa eteenpäin, niin takapakki tuntuu entistä lannistavammalta. Sen päälle kun vielä kuunteli ummet ja lammet erinäisiä juoruja tämän perheen tilanteesta kaikkine alkoholeineen, niin alkoi vaan ahdistaa. Mutta eipä tässä työssä olla maailmaa pelastamassa. Ja toisaalta, juorut voi jättää omaan arvoonsa.

Toisaalta päivällä tuli myös hienoja hetkiä. Kun yksi oppilas ei ollut tunnilla, meillä oli uskomaton työrauha! Siis hiljaista! Sain selittää minuutin edessä asiaa ilman, että kukaan huusi mitään! USKOMATONTA!!! Tällä mä elän koko perjantain.

Mutta oli huonojakin. Mitä ihmettä voi tehdä, jos oppilas karkaa luokasta? Tarkoituksena saada aikuinen juoksemaan sen perässä. Entä kun se karkaa koko ajan yhden tunnin aikana? No, tänään me lopulta raahattiin kaappi oven eteen. Silloin oli epätoivoinen olo ja tuli revittyä hiuksia.... Mutta nyt kun on hetken ehtinyt töiden jälkeen hengähtää, niin tuntuu vain jo niin älyttömän huvittavalta ja absurdilta. Että ei pysy oppilaat luokassa, ellei oven eteen raahata isoa kaappia! On tää kans ihme touhua.

Tiistain tunnelmia

Tänään olin ensin aamulla yhdellä yt-tunnilla, sitten pidin opetusta 6 tuntia ja koulupäivän päätteeksi oli vielä 2 tunnin palaveri. Siis yhdeksän tuntia pelkkää opetusta ja palaveria! Päälle vielä tuntien suunnittelu kotona illalla ja vanhemmille viestejä.

Huomenna on ensin aamulla tunti ohr:ää, 6 tuntia opetusta ja 1-2 tuntia erilaisten testien läpikäyntiä erityisopetusporukoitten kanssa. Siis jälleen 8-9 tuntia töitä ilman että siihen kuuluu vielä tuntien suunnitteluja.

Kaiken kaikkiaan fiilikset päivän aikana kulkee laidasta laitaan. Tärkeintä taitaa olla, että ope saa yöt hyvin nukuttua. Nyt kuitenkin niin moni asia painaa päälle. Ei vain töissä, vaan teen edelleen tässä työn ohessa myös opintoja. Tänään pitäisi kirjoittaa proseminaarityö valmiiksi. 5 sivua tekstiä puuttuu ja loput 15 sivua työstä on aika raakilemaista. Taitaa tulla riman alitus tuossa hommassa, kunhan nyt vain saisi edes jotain ykkösen arvoista.

Odotan viikonloppua, silloin nokka kohti anoppilaa rentoutumaan...

uusi plääni

Eihän tässä oo mitään tolkkua, ku istuskelen joka ilta myöhään koululla. Ensinnäkin mulla on paljon opetusta, 26 tuntia viikossa. Ainakin näin uudelle opelle se tuntuu paljolta. Kolmena päivänä opetus loppuu kolmelta, kahtena kahdelta. Kun tunnin ensin jotain puuhailee opetuksen jälkeen, on jo niin nälkäinen ja kiukkunen, että kiertää vain kehää. Siksi teenkin tälle viikolle uuden pläänin. Ihan periaatteitteni vastaisen.

Tuon kaikki työt kotiin.

Tuon ihan kaikki työt kotiin, paitsi ne mitä en voi tehdä kotona. Kotona en voi pitää oppitunteja. En voi tavat henk.koht. opettajia. Melkein kaiken muun voikin sitten tehdä kotona. En jaksa enää sitä, että tuun joka ilta vähän ennen seittemää kotiin.

Nyt raahasin mielettömän pinon matskuja kotiin. Ja suunnittelen täällä asiat. Kylläpä täydellä mahalla rennosti sohvalla saakin tehokkaasti aikaan! Nyt vasta tajuaa, kuinka tehoton joskus koulussa on. Kaikki wilma-viestitkin vanhemmille näppäilen kotona. Ihan kaiken teen, minkä pystyn.

Katsotaan, mitä viikko tuo tullessaan.

Riittävän hyvä opettaja?

Kurinpito luokassa, kuuleman mukaan niitä asioita, joiden kanssa uudet opettajat painii. Jep, minä myös.

Tuon luokan kanssa tulee mietittyä, että johtuuko se kaikki epäjärjestys oikeasti musta. Enkö vain osaa pitää kuria luokassa. On varmasti opettajia, jotka osaisi pitää paremmin kuria noille. Oppilaat kärsii ite siitä hälinästä. Eikö olis parempi että olis sitten joku toinen ope.

Yhden tunnin viikossa oppilaat on toisella opella. Siellä ne on aika rauhallisesti, mutta toisaalta sillä tunnilla harjoittelevat käsialaa, kirjoittavat mallista. Ne tunnit oli kyllä meilläkin kaikista hiljaisimpia. Silti tulee semmonen olo, että oon ihan surkea, kun noiden tuntien jälkeen ohjaaja kertoo, että kylläpä kaikki oli taas hiljaa. Tulee olo, että mitäs mä sitten tätä mun luokkaa edes opetan. Okei, vaikutusta oli tällä viikolla varmasti myös vähäisillä yöunilla, mutta viikon puolivälissä oli kyllä paskin olo koko tän syksyn aikana mitä on ollut. Paska olo siitä, että oon ite ihan surkea.

Vaikka. Monta kertaa oon kysynyt, niin samanlainen hälinä on kuulemma ollut koko viime vuodenkin luokassa. Ja silti epäuskoisena kysyn edelleen, että ihan oikeastiko. Kai se pitää uskoa, että ihan oikeasti. Mutta mä en halua että edes se sama jatkuu. Miten ihmeessä saan tuon luokan kuriin. Tiesin kyllä etukäteen, että se on vauhdikas. Semmonen maine sillä on. Mutta silti on olo, että en voi antaa asian olla noin, vaan järjestys pitää saada nyt keinolla millä hyvänsä.

On hyviäkin tunteja. Niiden jälkeen on olo, että wau. Yhden oppilaan kanssa on ollut erityisen paljon onnistumisia. Mutta ne päivät vaatii iteltä isoa henkistä panostusta. No sitä kai se koko erityisluokanopettajan työ on.

Kuuntelin lyhyen luennon aiheesta riittävän hyvä opettaja. Katariina Stenberg puhui, on kirjoittanut kirjankin. Voisi olla hyödyllistä lukea tämä opus.

Ehkä se luento laittoi vähän miettimään, että ei tarvitse olla paras opettaja vaan riittävän hyvä. Mitkä on ne omat vahvuudet opettajana. Näin nuorena opena kun vielä etsiskelee sitä omaa opettajan identiteettiä, opettajuutta. Vaikeina hetkinä voin katsella alla olevaa listaa, näissä oon hyvä:

• empaattinen
• osaan pitää kyllä kuria, luokka on haasteellinen
• joustava koulun hektisessä arjessa ja muuttuvissa tilanteissa
• positiivinen lähestymistapa asioihin
• osaan keskittyä oppilaaseen ja oppimiseen, tärkeää ei ole oman spektaakkelin esittäminen luokan edessä
• osaan luoda läheiset suhteet oppilaisiin
• innostuvuus, ilmeikkyys
• jämäkkyys ja selkeys

Työnohjausta ensimmäisen kerran

Tänään oli ekaa kertaa työohjausta. Enemmän puhuttiin oppilaista, tai siis yhdestä oppilaasta lähinnä, pikkusen vain omasta jaksamisesta. Jälkeenpäin jäi fiilis, että kyllä ehkä kuitenki haluaa keskittyä noilla tunneilla siihen omaan jaksamiseen. Koska tuollakin jauhoin taas siitä samasta oppilaasta, joka vie voimat. Hyvät välit on kyllä tähän oppilaaseen, mutta kun se niin älytön läheisyyden kaipuu vie ihan kaikki voimat. Ja että muut oppilaat jää paitsi.

Kaiken kaikkiaan voimia vievää on jo se, kun ei läheskään joka päivä ole edes sitä 8-minuuttista taukoa, että ehtisi kahvit juoda. Tavoitteena on kyllä, että edes kerran päivässä, pliis. Huvittaa kyllä niin uskomukset, että opettajilla on joka tunnin jälkeen 15 minuutin tauko. Niin vaan taas viime perjantaina jäi perjantaipullat ja kahvit juomatta ja ainoa tauko koko päivänä pitämättä. Raivostuttaa jo tuommoset kommentit opettajien koulupäivien keveydestä. Varsinkin tämmösinä päivinä, kun on ollut hulinaa ja rankkaa. Ensin palavereja ja oppitunteja 8 tuntia (!!) ja sen päälle vielä kaikki suunnittelut. Ei näy työtunnit palkassa juurikaan.

Taidan mennä juomaan kahvia, herkuttelemaan suklaakekseillä ja nukkumaan. Huomenna tulee 12-tuntien työpäivä, kun on vanhempainillat. Plus työmatkat päälle.

Aivot pyörii pientä piiriä hyörii

Kuitenkin tulee viikonloppuisin jotain työjuttua tehtyä, kun vaivaa vähän voiko todellakin hyvillä mielin mennä huomenna töihin vai oonko unohtanut valmistella jotain. Siis että jos koko tunti on jonkun jutun varassa, jota en oo muistanutkaan askarrella etukäteen.

Oon taas nähny töistä unta. Huoh. Toissa yönä näin unta jostaki retkeilystä, mikä ei sinänsä liittynyt työhön, mutta koko retken ajan "ny tuli keltaista" "ja ensimmäinen varoitus" "ja toinen varoitus".

Vaikka työ on edelleen innostavaa, tuntuu että välillä oksennan sen kohta ulos. Kun siitä ei pääse eroon. Vaikka luulin jo vähän helpottaneen ja kai se on helpottanutkin. Haluun vaan johonkin ihan muualle. Mihin vaan. Kotiseudulle piti mennä käymään, mutta pitikin kirjotella seminaarityötä tämä viikonloppu. No, enpä sitä työtä juurikaan saanu tehtyä, joten olis vaan voinu lähteä. Ens viikolla on vielä 6 päivää töitä, kun on veso-päivä lauantaina. Mutta ehkä kahden viikon päästä pääsisi vaikka anoppilaan reissaamaan. Nyt tarttee vaihtaa maisemaa. Muuten:

Piiri pieni pyörii,
Elsin aivot hyörii.
Kohta sanoo pim pam pom,
on Elsi aivan aivoton!

Jotain siis tehtävä on!

Työrauha luokkaan?

Tämän viikon suurin "projekti" töissä on saada luokkaan työrauha. Aiemmat keinot ei ole selvästi toimineet, joten uusia lähdettiin hakemaan. Ongelma on tullut siinä, että kun yksi omaehtoinen oppilas lähtee karkuteille tai muuten vain sompailemaan luokassa, on luokan ainut ohjaaja kiinni tässä oppilaassa. Näin kaikki muut oppilaat jää opettajalle. Ja kaiken lisäksi yhden oppilaan sooloilu saa kovan sekamelskan luokassa aikaan.

Nyt on sitten varattu psykologia niin oppilaalle kuin opettajallekin. Eli toisin sanoen aika oppilashuoltoryhmään keskustelemaan tilanteesta. Ja mun psykologin aika koskee siis työnohjausta, joka alkaa ens viikon tiistaina, jee! Vaikkakaan ei kuulu työaikaan...

Työrauhaa luokkaan on pyritty saamaan sääntöjen ahkeralla opiskelulla, liikennevalosysteemillä ja ytimekkäillä ohjeistuksilla. Toivottavasti tästä on jollekin apua, koska ite olisin aloittelevana opena halunnut kuulla vinkkejä työrauhan saamiseen jostain. Nyt poimin vinkit opiskelukaverilta, Saloviidan Työrauha luokkaan -kirjasta ja omasta päästäni.

Sääntöjen käsittely
Joka päivä alkaa luokassa viikonpäivän ja päivämäärän merkitsemisellä sekä päiväjärjestyksen läpikäymisellä (sen päivän lukkari on kuvina taululla). Tämän jälkeen kysyn oppilailta, mitä sääntöjä luokassa on. Jokaisen säännön kohdalla pysähdytään miettimään, millaista käytöstä on tämän säännön vastainen toiminta. Tämän jälkeen mietitään, miten toimitaan, kun tätä sääntöä noudatetaan. Ihan konkreettisia esimerkkejä.

Luokan säännöt on luokan edessä A3-kokoisena plakaattina.

Tämän lisäksi meillä on vielä "käytäväsäännöt", miten toimitaan kun lähdetään välitunnille, ruokalaan tai mihin vain luokan ulkopuolelle. Nämäkin käydään usein läpi, mutta niihin ei käytetä niin paljon aikaa. Ne käydään läpi mahdollisesti siinä vaiheessa, kun ollaan lähdössä pois luokasta.

Liikennevalot ja selkeä ohjeistus
Taulun yläosassa lukee jokaisen oppilaan nimi. Nimen alla on halkaisijaltaan joku 15-20-senttinen liikennevalo. Tunnin alussa, jokaisella oppilaalla on vihreä valo. Jos oppilas toimii sääntöjen vastaisesti, huomautan asiasta ja vaihdan keltaisen valon vihreän tilalle. Jos edelleen, annan ensimmäisen huomautuksen keltainen valo päällä, eli vedän viivan taululle keltaisen valon alle. Jos sääntöjen vastainen toiminta jatkuu edelleen, huomautan toisen kerran ja vedän toisen viivan. Oppilaalla on vielä mahdollisuus korjata toimintansa. Jos sääntöjen vastainen toiminta jatkuu edelleen, pärähtää lopulta punainen valo. Kun valo on keltaisella tai punaisella ja oppilas alkaa käyttäytyä hyvin, vaihdan valon takaisin vihreäksi.

Toistaiseksi punaisesta valosta ei seuraa mitään. Jos/kun siitä jotain seuraa, niin laitan jokaisen tunnin "liikennevalovärin" wilman kautta vanhemmille tiedoksi. Siellä on valmiina järjestelmä, jossa voi vain klikata miten mikin tunti on kulunut. Tällä hetkellä liikennevalot on toiminu hyvin ilman tuotakin, mutta ehkä välitän kotiin viestiä nyt kun ollaan (niin oppilaat kuin opekin) opetellut tätä uutta systeemiä.

Tärkeänä liikennevalojen käytössä pidän pelkistettyä kielenkäyttöä. Kun huomautan oppilaalle sääntöjen vastaisesta toiminnasta, teen sen melkein aina samalla kaavalla: "Ville, et istu omalla paikallasi. Se on sääntöjen vastaista. Mene istumaan omalle paikallesi." Ja samalla näytän seurausta. Pointtina:
1. Mitä oppilas tekee.
2. Toiminta on sääntöjen vastaista.
3. Mitä oppilaan sen sijaan tulee tehdä.

Ja edelleen "Ville, huomautan sinua nyt ensimmäisen kerran. Et tottele aikuista [ohjaaja tai opettaja usein toistanut jonkun yksinkertaisen toiminnan, jota oppilas ei tottele]. Se on sääntöjen vastaista. Laita pulpetin kansi kiinni." Ja sama "Ville, huomautan sinua nyt toisen kerran...." Lopulta. "Ville, et tottele aikuista. Se on sääntöjen vastaista. Laita pulpetin kansi kiinni. Tämä on nyt erittäin huonoa käytöstä." Ja samalla pidän huolen, että oppilas huomaa kuinka pläjäytän punaista tauluun.

Ja kun oppilas käyttäytyy taas sääntöjen mukaan, katson häntä silmiin, näytän vihreää valoa ja vaihdan sen taululle näkyviin. Toisinaan sanon hiljaisesti oppilaan nimen, että saan hänen huomion. Ihan ekoina päivinä myös sanoin "Ville, annat hyvin työrauhan muille".

Toisinaan tulee käytettyä myös fraasia "Ville, tunti on alkanut, etkä istu omalla paikalla. Huomaatko, kaikki muut joutuvat odottamaan sinua." Ja muutenkin annan myös toki sanattomiakin vihjauksia, että en ihan joka asiasta rupea heti liikennevaloja vaihtelemaan. Silti niiden rämpläämiseen menee yhden tunnin aikana yllättävän paljon aikaa. Mutta jaksan uskoa, että nyt kannattaa sitä aikaa tuhlata. Sillä. Viimeisen kolmen päivän aikan työskentely luokassa on selvästi rauhoittunut. Tänään yksi oppilas viittasi: "Jos aina olisi näin hiljaista kun tehdään tehtäviä!" Niinpä.

Työrauha-asioista ei meidän koulutuksessa puhuttu mitään. Millaisia muita keinoja löytyy työrauhan tueksi?

koko elämä vain työtä ja työtä

Töitä on nyt reilut kaksi viikkoa takana. Työpäivät on edelleen hyvin pitkiä, helposti 10 tuntia. Niin paljon tulee mietittyä sitä, millaiset asiat tuon luokan kanssa toimii. Että ei mene hulinaksi. Tai että jotain saadaan aikaankin.

On niin erilaista opettaa tuollaista luokkaa kuin samaa yleisopetuksen luokka-astetta, jollaista opetin siis keväällä. Oppilaat oli siellä tottunu lukemaan lukuaineiden kappaleet, joita tunnilla käsiteltiin. Mutta entä kun luetun ymmärtäminen on niin heikkoa, että ne kaikki asiat tulee opiskella muilla keinoin? Oikein naurattaa lueskella opeoppaita. Ei niin vaan ikinä onnistuis meidän luokassa, mitä siellä ehdotellaan. Silti pitäis saada samat asiat opetettua samassa ajassa. Sen miettiminen viekin paljon aikaa. Ja silti tuntuu että onko tän kahden viikon aikana oikeasti tehnyt mitään järkevää.


Pitäisi keksiä kaikkeen mahdolliseen oppimiseen toiminnallisuutta. Mutta toisaalta monet ryhmä- ja paritehtävät ei onnistu, ellei satu olemaan erityisen hyvä päivä. Välillä on sellainen turhautuminen, että ei mikään onnistu. Yksin työskentelykin on vaativaa toiminnanohjauksen pulmien vuoksi.

Toisaalta joka päivä oppii uusia asioita oppilaista. Ja vähitellen tulee enemmän rutiinia. Oppii myös, miten oppilaat kenties oppii.

Tämän viikon fiiliksiä:
- mun opetustyön tuloksellisuus on varmaan miinusasteita?
- missä välissä ehtii suunnitella, jos monena päivänä pelkkää opetusta ja palavereja on jo 7 tuntia?
- virkamääräystä ei ole vieläkään tullut, ja nyt allekirjoitettavassa lapussa opetusvelvollisuus on 24 - senhän pitäisi olla 22! en allekirjoita...
- koskaan ei ajattele mitään muuta kuin työtä...
- innostavaa työtä!
- miksi oi miksi pitää olla niin monelle muullekin luokalle opetusta, olisi niin tuttua ja turvallista opettaa vain omaa luokkaa
- eniten outoa pitää tuntia luokalle, jossa 11 oppilasta ja 5 ohjaajaa, niin paljon aikuisia - ja happikin loppuu
- kotiin tultua syön, katon samalla telkkaria, ja menenkin melkein heti nukkumaan herätäkseni aamulla taas töihin
- ei ole muuta elämää kuin työ työ työ
- toisaalta on tosi mukava tehdä työjuttuja
- toisaalta olisi mukava osata ajatella joskus jotain muuta kuin aina työjuttuja
- mä en taida puhua enää muusta kuin työstä?

Nyt pitäisi järjestelmällisesti miettiä vielä jokaisen oppilaan vahvuuksia ja pulmakohtia. Järjestelmällisyydellä tarkoitan jotain selkeää taulukointia asiasta. Ja miettiä mitä asioita pitää vielä testata. Ja miettiä, mistä asioista lähtee sitten jokaisen oppilaan kanssa liikkeelle. Vastoin periaatteita kannoin nyt viikonlopuksi töistä kotiin ison pinon oppilaiden tekemiä testejä ja kaikkia muitakin papereita. En ota tavaksi! En.

palkkio - behaviorismi

Ihme meininkiä joillakin yliopiston kursseilla, kun nähdään behaviorismi peikkona. Ite toki sain opiskella ympäristössä, jossa ymmärrettiin sen vahvuuksiakin. On se jännä miten monet keinot toimii.

Leima palkkiona. Laske sivun laskut, saat leiman. Tuntuu olevan hyvin motivoivaa myös oppilailla, joilla on suuria pulmia niin ite matikassa kuin suhtautumisessa siihen.

Tämän päivän uusi kokeilu: kun ruokailuun lähteminen, siirtymävaihe, sujuu hyvin koko luokalta, saa leiman. Kun leimoja on viisi, voidaan jonain päivänä sopia, että oppilaat saa tuoda kotoa pelejä, joita pelataan.

Toinen ongelma: oppilaat ei tuu sisälle välitunnilta kun kellot soi, vaan vitkuttelee viimeiseen asti. Luokka kilpailee itseään vastaan. Kerätään taululle taulukkoa siitä, kuinka monta minuuttia ja sekuntia kestää kellojen soitosta siihen, kun kaikki on luokassa. Kehuja hienosta edistymisestä. Päästiin jo alle viiteen minuuttiin (!).

Kilpailu hyvässä hengessä kannustaa. Joitakin oppilaita erityisesti. Vaikka ite en kyllä oo luonteeltani kilpailija.

Siirtymävaiheet on siis tuntunu pulmallisilta, mutta tänään sujui taas huomattavasti paremmin. Koko arki ja yhdessäolo vain sujuu paremmin, kun se... no, sujuu paremmin.

Millaisia muita, hyviksi koettuja keinoja voisi löytyä siirtymätilanteisiin, luokassa työskentelyyn ja arjessa toimimiseen?

Mikä päivä, taas kerran...

Kyllä voi niin monet asiat olla vaikeita. Pitää varmaan ruveta tekemään systemaattinen palkitsemisjärjestelmä niin moneen asiaan, että ei tiedä mistä aloittaa. Jos sitä kautta saisi muutamat ihan käytännön asiat toimimaan. Ite oppitunnit saattaa sujua hyvin, mutta siirtymävaiheet on usein pulmallisia. Vaikka niitä onkin nyt vähän mietitty, pitää keksiä uusia keinoja.

Huomaan myös, että pitää itekin opetella muistamaan aina ihan kaikki rutiinit ja tavat toimia, eihän ne muuten edes ole rutiineja. En kuitenkaan oo mikään vanhan koulukunnan ope, jonka systeemit menee näin ja näin, sillä selvä. Pitäis ehkä vähän enemmän välillä olla.

Tänään vähän huonolla mielellä tuli jäätyä viikonloppulomailemaan. Ensimmäistä kertaa meni nimittäin hermot töissä. Ehkä juuri siitä turhautumisesta, että vaikka ite tunti sujuisi hyvin, saattaa siirtymävaiheessa aivan kaikki räjähtää käsiin. Tuntuu, että mistään ei tuu mitään, kukaan ei kuuntele, tajua mitä on tekemässä ja sitten monta tappelua on saatu jo aikaan. Iskee ihan hirveä epätoivo ja sitten tuli korotettua ekan kerran ääntä. Eikä sekään tilannetta tietysti ratkaissut. Eihän se tilanne ollut kuin hyvin nopea, mutta jäi itseä vaivaamaan. On vain niin turhauttavaa, kun juuri kun kaikki tuntuu menevän hyvin, saattaa sekunnissa muuttua kaikki ihan päinvastaiseksi. Työ tuntuu moninkertaisesti haasteellisemmalta kuin kevään parin kuukauden sijaisuus, vaikka nyt oppilaita on kolmasosa kevään luokkaan verrattuna.

No ehkä se tästä. Jokaisen päivän aikana ehtii tunnelmat mennä laidasta laitaan. Pitäisi tällaisina hetkinä muistaa, että joka päivä ne on käynyt myös siellä mukavissa sfääreissä ja on tullut paljon hienoja kokemuksia.

Nyt on siis ensimmäinen viikko vedetty läpi, oon nähnyt oman luokan lisäksi kaikki neljä muuta luokkaa, joita opetan. Nuo muut luokat nimittäin jännitti aika lailla. Vieläkään en oikein tiedä mitä kaikkea niiden kanssa teen, mutta kokeilemalla oppii. Tuntuu kuitenkin tosi hyvältä, että saa alottaa työt nyt syksyllä ja kaikenlainen säätäminen on sallittua, suorastaan väistämätöntä. Paljon vaikeampaa on hypätä kesken kaiken jonkun toisen puikkoihin. Nyt tuntuu, että saa tehdä omana itsenään töitä. Työkaverit kannustaa sen oman tyylin ja tavan löytämiseen ja rohkaisee luokan kanssa uusien toimintatapojen etsimiseen.

Eiköhän tämä tästä vähitellen asetu. Vaikka aloitus on odotetusti rankkaa, uskon työn tasoittumiseen vähitellen, rutiinien löydyttyä. Vaikka toisaalta on into ryhtyä kokeilemaan siinä sivussa myös uudenlaisia toimintatapoja.

Ja nyt yritän armahtaa itseäni ja tyhjentää pään työasioista viikonlopuksi! Kahvia ja perjantaipullaa...

Toistaiseksi nyt näin

Tuntuu, että töissä niin monet asiat on tietyllä tavalla "toistaiseksi", "kunnes se ja se homma saadaan tehtyä", "tehdään nyt näin, ehkä syysloman jälkeen sitten alkaa kunnon koulu".

Tänään sitte vihdoin tein lukujärjestyksen. Se on voimassa ainakin ens viikon. Se muuttuu vielä monta kertaa, mutta haluan nyt edes jonkun raamin, josta lähteä liikkeelle. Myös jokainen tunti tulee mentyä meiningillä "toistaiseksi nyt näin kunnes...". Kunnes tulee kirjat, kunnes ehdin suunnitella jatkuvuutta, kunnes ehdin suunnitella tunnin edes ennen kuin kellot soi välitunnilta sisälle, kunnes selviää integraatiot, kunnes selviää laaja-alaisen tunnit, kunnes on selvitelty muut oppituntien vaihdot opettajien kanssa.

Oikeasti varmasti stressi painaa, kun näen joka yö töistä unta, mutta ihan hyvä fiilis ja olo kuitenkin on. Väsymyksen huomaa ehkä siitä, että tänäänkin aloin vaan ihan hervottomasti nauraa juuri ennen oppitunnin alkua jollekin oppilaan kirjasta lukemalle asialle. Luokassa kun on nyt yksi 70-luvun hyvin yksityiskohtainen kirja liittyen tyttöihin, poikiin, miehiin, naisiin, jalkovälin asioihin ja lasten tekoon - sekös monia niin kiinnostaa. No onneksi tunti ei ollut alkanut ja ope meni hetkeksi vähän rauhoittumaan ja laittaamaan naamaa peruslukemille...

Vain 26 tuntia töitä viikossa

Hah, tänään on kyllä tullut taas naurettua niille kommenteille, joita oon saanut, kun oon kertonut mulla olevan viikossa opetusta 26 tuntia. Niin vähän! Jep jep, eivät ole itse olleet opettajia, jotka ovat päivitelleet "vähäistä" tuntimäärää. Tosin itse asiassa lukujärjestykseen on merkitty yhteensä 29 tuntia kaikkine palavereineen.

Tänään olin töissä 12 tuntia. Olin koululla 7:45 ja lähdin kotiin 19:45. Silti tuntuu, että ei ehtinyt juuri mitään tehdä. Tuli kyllä pengottua joitakin varastoja ja metsästettyä oppilaille kirjoja. Silti loppuviikon ohjelma on auki, juuri sen takia, kun ei ole kirjoja. Enkä oikein tiedä mitä sitä tekisi. Miten selvittää tarkemmin oppilaiden taitotasoja tietyissä alueissa. Keväällä tehtyjen makekojen tulokset on jossain hukassa. Allu-testin tulokset sentään löytyi. Jos ei makeko-tuloksia löydy, niin ehkä lähden sitten siitä liikkeelle. Yhden pulman tuo myös se, että ketkä oppilaat opiskelee äikässä ja matikassa e-kirjan mukaisesti ja keille taas on tarkoitus antaa normitehtäväkirja. Pitänee huomenna kääntyä vielä neljännen henkilön puoleen tässä asiassa, sillä jollain logiikalla oppilaille kirjat on keväällä tilattu, kukaan vaan ei enää muista millä.

Oppitunnit sujuu hyvin vaihtelevasti. Joka toinen oppitunti menee aivan penkin alle ja meuhkaamiseksi, joka toinen taas tuntuu sujuvan ihan ok. Erittäin tärkeitä on rutiinit, joten nyt vain toivon, että saadaan homma pyörimään. Tänään aamu sujui jo hyvin. Niinkin simppelit asiat vain retajaa, kuten vaikka valkotaulujen tussien etsiminen. Että voitaisiin joka päivä kirjata taululle mikä päivä on.

Toivoisin niin, että pikkuhiljaa lukujärjestys saisi jo muotonsa. Ensin pitää hoidella yhden oppilaan integraatiota yleisopetuksen luokkaan. Sitten yks toinen oppilas integroituu meidän luokkaan parissa oppiaineessa. Ja sen lisäksi teen vielä yhden opettajan kanssa päikseen vaihdon oppitunnin pitämisestä, että pidän sen luokalle musaa. Ja yksi oppilas menee vielä joillakin tunneilla laaja-alaiselle opelle, joten sekin vielä. Huomiseksi mulla on jo suunnitelma, ketä opettajaa lähden ensimmäiseksi etsimään. Tai siis sen jälkeen kun ensin koitan selvittää oppilaiden kirjoja/e-kirjoja.

Se tuntuu kyllä mukavalta, kun mun luokkaa lähellä on myös toinen, tuossa koulussa uusi ope. Vaikka muuten hällä onkin jo opevuosia takana, on uudessa koulussa yhdessä paljon ihmettelemistä. Ja kummillakin on omanlaisensa luokat, vaikkakin taas toisistaan hyvin poikkeavat. Voidaan yhdessä ihmetellä myös sitä, mitähän sitä oikein nyt seuraavana päivänä tekisi ja tulipas tästäkin päivästä selvittyä. Iltasella on joku, jonka luokkaan voi mennä seikkailemaan, että joo eihän sitä nyt kunnon opettaja ikinä ennen kuutta illalla kotiin mene. Eihän sentään. Kunnon ope tekee hommia aina iltamyöhälle.

Tukea ensimmäiseen työvuoteen

Eilen illalla miettimääni kysymykseen tarjottiin tänään yllättäen vastausta. Miten voisi olla ahdistumatta? Kun kesken oppitunnin koputettiin oveen ja pyydettiin hetkeksi käytävälle juttelemaan, en olisi ikinä voinut arvata, että silloin mulle tarjotaan mahdollisuutta työnohjaukseen. Halleluja! Todellakin olin heti mukana.

Siinä vaiheessa oli niin helpottunut olo, että hyvä että en heti ruvennu onnesta pillittämään. En edes muistanut, että voi sellainenkin mahdollisuus olla kuin työnohjaus. Odotan kyllä innolla.

Mietinkin tänään, keiltä oikein voin saada tukea työssä jaksamiseen. Ensimmäisenä tulee mieleen puoliso, hyvät ystävät ja entiset opiskelukaverit eli nykyiset kollegat. Toisekseen töissä oon saanut hyvin jaettua ajatuksia siellä olevien uusien työkavereiden ja tietysti mentori-opettajan kanssa. Nyt vielä kolmas tuki voi olla tuleva työnohjaus.

Lisäksi rentoudun mitä parhaiten tallilla ja hevosten seurassa. Oma harrastus on nykyisellä paikkakunnalla vähän jäissä, mutta tämänpäiväisen juttutuokion perusteella saattaa siihenkin tulla pieni valonpilkahdus. Kenties pääsen liikuttamaan yhtä suokkia - se vasta parasta työnohjausta olisikin...

Sunnuntaiahdistusta

Yritin kyllä kovasti valmistautua, että helppoa ei tule alku olemaan. Muutaman kuukauden tein viime keväänä opehommia ja silloin törmäsin uuteen asiaan: sunnuntaiahdistukseen. Ei millään haluaisi aloittaa tulevaa viikkoa.

Lauantai meni rentoutuessa veneillen ja sienimetsällä. Paljon kyllä tuli kollegan kanssa jutusteltua työjuttuja, mutta siinä saikin hyvin tukea ja uusia ajatuksia. Pelkäsin sunnuntaina tulevaa ahdistusta ja tulihan se. Tajusin, että on pakko tehdä muutamia juttuja nyt sunnuntaina töihin, ja siitä se kai alkoi. Rupesi miettimään niitä lukemattomia tekemättömiä hommia. Oppilailla ei ole vielä edes minkäänlaisia lukujärjestyksiä - kyllähän niille pitäisi jo jakaa tieto, koska koulu minäkin päivänä loppuu.

Suurimman stressin tässä kuitenkin aiheuttaa mun ylitunnit. Pidän oman luokan lisäksi opetusta muillekin luokille, jotka on hyvin omanlaisiaan. Taas kerran tulee mieleen, että olis niin helppoa vain jos olis yleisopetuksen opettaja. Tietäisi edes, että oppilaat seisoo, istuu, käyttää käsiään, lukee, kirjoittaa, ymmärtää puhetta, puhuu itse... Kun mistään näistä asioista ei ole hajua, niin on tosi vaikea suunnitella semmosille ryhmille opetusta. Ehkä ensimmäiset tunnit sitten vain koitetaan selvitä hengissä.

Tavoitteena on, että huomenna maanantaina saan hommat siihen malliin, että saan nukuttua seuraavan yön.

Mutta miten vois vastaisuudessa olla ahdistumatta sunnuntaina? Ettei tarvis mennä viikon päästä taas yksin kallioille itkemään.

Kahvia kermalla ja räkäisiä herneitä

Ensimmäinen työviikko takana. Ihan ensimmäisenä kotiin tultuani keitin kahvit. Paljon kermaa joukkoon. Suklaata. Istun ja vain olen. Nyt se on siis todella alkanut. Erityisluokanopettajan työ.

Toisen päivän jälkeen olo on vähän luottavaisempi kuin eilen. Alan jopa epäillä, että kenties koulutyöhön kiinni päästyämme itsenäinen työskentely luokan kanssa voi sujua ihan hyvinkin. Ehkä eniten työstämistä vaatiikin ryhmässä toimiminen. Helpompaa olisi vain teettää paljon tehtäviä ja paikoillaan puurtamista. Mielessä pyörii kuitenkin erilaisia suunnitelmia, miten oppilaiden välistä yhteistä toimintaa voisi kehittää. Sellaisia taitoja, jotka on keskeisiä elämässä.

Tämän päivän saldona oli ensimmäinen tappelupukarien irroittaminen toisistaan. Tällaisten asioiden käsittely on kuitenkin mielestäni huomattavasti helpompaa kuin työskennellä passiivisiksi heittäytyneiden oppilaiden kanssa. Nähtäväksi jää, millaisia haasteita luokassa useimmiten kohtaa.

Tällä hetkellä tulee elettyä päivä kerrallaan. Lähdin töistä puoli kuudelta ja olin ehtinyt vain juuri ja juuri melkein suunnitella maanantain ohjelman. Tulee elettyä vain päivä kerrallaan, vaikka joka päivä on pitkää päivää töissä. Koska pakolliset päivittäiset kiireelliset asiat vähenee, että ehtii edes vilkaista opsia ja suunnitella muuta kuin miten selviää hengissä seuraavasta päivästä? Intoa kyllä olisi, melkein tekisi mieli käyttää lauantai suunnitteluun, mutta periaatteet eivät anna periksi. Ehkä nämä periaatteet pitemmän päälle vähentää mahdollisuutta työssä uupumiseen.

Oon päässyt nyt heti tekemään yhteistyötä vanhempien kanssa. Ensimmäinen tapaaminen yhden oppilaan vanhemman kanssa on sovittu. Toisaalta vedän kyllä omat rajani tähän yhteistyöhön. Sain ensimmäisen pyynnön puhelinnumerosta. Oon kuitenkin tiukasti sitä mieltä, että jos ei ole työkännykkää, ei ole niin minkäänlaista velvollisuutta käyttää työasioihin omaa henkilökohtaista puhelinta. Kaiken lisäksi en edes kanna enkä aio kantaa omaa puhelintani työpäivän aikana mukana. Sen sijaan luen sähköpostit monta kertaa työpäivän aikana, joten toivottavasti kaikki vanhemmat suostuvat viestintään sitä kautta. Sairauspoissaolotkin on mielestäni paljon kätevämpää ilmoittaa netissä. Yritän olla tietyllä tavalla varovainen tämän asian kanssa, jotta kukaan vanhemmista ei vedä hernettä nenään, kun en anna numeroa. Toisaalta, omapa on nenänsä ja räkäinen herneensä... Eiku. Hyvillä mielin tutustun kaikkiin vanhempiin mahdollisista räkäisistä herneistä huolimatta!

Elsin luokka

Eka päivä takana oppilaiden kanssa. Mikähän on ollut päällimmäisenä mielessä. Apua?

Tämän päivän perusteella oma luokka tuntui yllättävän haasteelliselta. Heti ensimmäisenä täytyy tehdä selvä peli, ettei homma lähde lapasesta. En vain ite koe olevinani vahvimmillani haasteellisten, omaehtoisten oppilaiden kanssa. Kyllä tänään hetken mietin, että aika erityinen ammatti sitä on tullut valittua!

Vaikka toisaalta on kyllä sellainen olo, että nyt vasta kaikkeni annan peliin. Pitäisi kuitenkin luoda selkeitä pelisääntöjä haasteellisiin tilanteisiin. Ei kuitenkaan tunnu vuorokaudessa riittävän aika, vaikka juuri nyt vuoden aluksi tulisi olla ohjat tiukalla. Avustajan kanssa ei juurikaan löydy yhteistä aikaa, jolloin voitaisiin keskustella luokassa toimimisen yhteistä linjoista. Ja toisaalta tuntui, että avustaja oli hieman kauhuissaan, millaiseen luokkaan on joutunut... Vaikka toki itsekin yllätyin joistakin asioista.

Aika reipas palautus maan päälle siis! Hymy huulessa silti. Oppilaista jäi kaiken kaikkiaan hyvä fiilis, myös niistä joiden kanssa luultavasti selvitellään enemmän vielä pelisääntöjä. On jotenkin sellainen olo, että kun nyt pääsisi ihan normaaliin kouluarkeen kiinni, niin voisi systemaattisesti tarttua tiettyihin pulmiin. Nyt kun oppilaille ei ole vielä tullut kaikkia kirjoja, lukujärjestys on sekaisin, oppilaiden mahdolliset integraatiot muihin luokkiin ja laaja-alaisen tunnit on selvittämättä... Koska päästään oikein kunnolla alkuun?

Eilen työtunteja kului koululla 10 ja kotona vielä päälle kolme. Tänäänkin koululla meni lähes yhtä pitkään. Ja silti tuntuu, että lukemattomat asiat ovat vielä hoitamatta ja selvittämättä, hyvin kiireelliset ja tärkeätkin. Kaappien siivoamisen ajatuksesta oon jo täysin luopunut, ehkä sitten ens kesänä...

Huomenna alkaa!

Huh, tänään on kyllä ollut pitkä päivä ja vielä illalla pakko tehdä juttuja valmiiksi. Ensin 10 tuntia koululla...

Veso-päivänä oli nyt kaikenlaista ohjelmaa ja sen lisäksi koitin laittaa luokkaa valmiiksi. Kouluohjaajakin oli apuna, mutta eipä hällä riittänyt työtunteja juuri mitenkään. Niinpä sitten opettaja puuhailee yötä myöden, koska siinä työssä ei tunteja lasketa... Vai miten se oli? Kaapit pitäisi järjestää luokassa, sieltä löytyy vaikka mitä, mutta toisaalta sieltä ei meinaa löytää mitään. Se jääköön myöhemmäksi, kun nyt pääsee ensin arkeen kiinni.

Tänään keskeistä olikin miettiä huomista. Toisaalta taas juuri se oli vaikeaa, kun ei yhtään tiedä millaisia tulevat oppilaat on. Voiko niiden kanssa tehdä suunnittelemiani tutustumisleikkejä? Monta muttaa on mielessä. Jonkinlaisen istumajärjestyksen tein luokkaan pikaisen hojksien selauksen perusteella. Katotaan kuinka käy.

Hienoa on se, että meillä koulun uusilla opettajilla on mentorit. Aivan mahtavaa! Varsinkin kun oman mentorin kanssa jutut tuntuivat menevän oikein hyvin yksiin. Vaikka on hirveästi kaikkea uutta, on koko ajan turvallinen olo. Kyllä hommat hoituu. Työyhteisössä on ollut oikein hyvä olla. Arjessahan sitten tarkemmin näkee millainen se todella on. Tuntuu kuitenkin siltä, että arvostetaan, pidetään huolta. Nähdään tärkeänä positiivinen ilmapiiri. Ehkä nyt elää jossain pilvessä, voiko näin hyvältä tuntuvaa koulua ollakaan?

Hojkseja, hojkseja...

Tänään lueskelin hojkseja. On jännää, kun ei oikeastaan yhtään tiedä millainen luokka on tulossa ylihuomenna kouluun. Vartin verran oon ehtinyt seurata yhtä oppituntia keväällä, ja muutaman sanan lyhyesti vaihtanut viime vuoden opettajan kanssa.

Toisaalta kyllä tykkään lähteä liikkeelle ilman mitään erityisen suuria ennakkotietoja. Toisaalta taas hojkseja lukiessa on voinut useasti vain mielessä miettiä, että onneksi todellakin on tullut niihin nyt perehdyttyä. Poimin sieltä nyt oleellisimmat arkeen vaikuttavat asiat, ja luultavasti tässä suunnattomassa tietotulvassa unohdan kaiken muun. Voin palata niihin sitten, kun on tutustunut paremmin itse oppilaisiin.

Kävin myös hakemassa oppilaille uusia kirjoja, vaikka kaikkia ei vielä ole. Ainuttakaan opeopasta mulla ei ole, eikä ole tällä tietoa edes tulossa. Jostakin pitäisi koittaa riipiä sellaisiakin.

Tänään mietitytti kuitenkin:
- Keille oppilaille mitkäkin kirjat on tilattu?
- Mistä pääsen lukemaan sähköpostia?
- Koneelle pääsin kirjautumaan, mutta yksiä tunnuksia en saanut toimimaan, että vanhempiin voisi olla yhteksissä, vai enkö vaan osaa?
- Missä ollaan välitunnit?
- Mistä saan tietyt välttämättömät apuvälineet luokkaan?
- Koska on ruokailu?
- Onko käsityöluokka olemassa erikseen jossain?
- Mistä saa musavälineitä?
- Koska on mun välkkävalvonnat?

Ja kaiken lisäksi: mä tarvin ehdottomasti läppärin töihin! Vaikka tykkäänkin tehdä paljon käsipelillä, niin monet asiat sujuu niin paljon näppärämmin, kun siinä open pöydällä olis läppäri kätevästi. Ja semmosenhan saa jotenkin verovähennyksiinkin kai?

Iltasella tulikin rentouduttua sushin ja kirpparikierroksen parissa. Tosin kirpparilla taisi olla työt mielessä, kun tuli ostettua luokkaan pari peliä...

Eka työpäivä

Eka työpäivä jätti jälkeensä ajatuksia, innostusta, suunnitelmia, pelkoa, mielenkiintoa, jännitystä.

Mistä ovesta oppilaat oikein tulee sisälle? Nyt osaan yhden reitin omaan luokkaan, mutta mikä on lyhin reitti? Montako ulko-ovea koulussa oikein on? Mihin ne saamani lukemattomat eri tunnukset ja salasanat tulee kirjoittaa? Missä olikaan oma lokero? Mitä kautta pääsee ruokalaan?

Mikä on kouluohjaajan rooli luokassa, miten vastuuta jaetaan? Mitenköhän pulpetit voisi järjestää: yksittäin, parit, ryhmät, hevosenkenkä? Mitä jos ekana päivänä istuttais lattialla? Mihin sijoittaisin ylimääräiset pöydät ja pulpetit? Mistä sai hakea kirjat ja miten ne oikein kuitattiin?

Joko voi suunnitella koko syksyn ohjelman?! Ai tällainen uskonnon kirja... Ihan outo matikan kirjasarja. Hmm, nuo nyt on vähän epäoleellisia asioita yltissä. Eihän tässä pysty tarttumaan mihinkään, kun sormet syyhyää kaikkeen.

Työmatka, apua! Autolla 40 kilometriä. Miten se oikein onnistuu talvella? Voi ei, inhoan lyhyitä kiihdytyskaistoja! Muista hankkia koulun lämmitystolppaan avain.

Apua, oon ope!

Yhtäkkiä sitä pitäisi olla työelämässä. Vuosi sitten ei siitä tietoakaan, silloin tuli uiskenneltua syvällä opiskelijariennoissa. Iik!

Opettajana oleminen, mitä se oikeastaan edes on? Millaista on aloittaa työelämä? Mitä ihmettä oikein teen ekalla työviikolla? Mitä kaikkea pitäisi tietää, mutta ei tiedä, että ei tiedä?

Ei kai siinä auta muu kuin tarttua hommiin, olla ope. Noviisiopettajan blogin innoittamana aloitan myös oman blogini. Toivottavasti niitä tupsahtelee vielä lisää, vertaistuesta ei kai voi saada yliannostusta? Tervetuloa siis seuraamaan nuoren open blogia!

Minä? Vastavalmistunut erityisluokanopettaja, edessä ensimmäinen työvuosi.