maanantai 20. elokuuta 2012

Turhautumista ilmassa

Tänään ekaa kertaa koko syksynä työpäivä venyi yli kuuteen. Muuten oon onnistunut pitämään työpäivät noin 8,5 tunnissa. Tänään 10,5 tuntia. Ja nyt tuntuukin, että koko päivä on mennyt ihan ohi. Viime viikolla sen sijaan tein joka päivä vaikka mitä töitten jälkeen. Eikä työnaloitus tuntunutkaan kovin raskaalta. Aina myös saattoi luottaa siihen, että koko päivän saa kahlattua läpi vaikka edes jotenkin.

Lukkari aiheuttaa isoja ongelmia. Meillä ei tänäkään vuonna ole kuin yhden tunnin liikuntasalivuoro (eli 45min.) ja sekös sapettaa! Ite salissa ehtii olla ehkä vajaa puoli tuntia, vaikka siinä jättäisi kaikki välkät pitämättä. Kaikille yleisopetuksen ryhmille on varattu salivuorot ja tämmöset rupuset erityisopetusryhmät saa tyytyä siihen mitä on jos on. No, ehkä pidetään tänäkin vuonna kaikki liikkatunnit ulkona niin kuin melkein koko viime vuosi. Turhauttavaa.

On tosi vaikea saada kasaan mitään järkevää ja pysyvää lukkaria. Koko ajan on poikkeusta ja poikkeusta. Nyt on vasta yhden oppilaan integroinnit sovittu. En tiiä miten homma pissii sen jälkeen, kun ruvetaan muiden integrointeja miettimään.

Ja sitten syksyn yhteen teemaan. Avustajaproblematiikka.

Mitä? Kouluun tuli syksyllä lisää henk.koht. avustusta tarvitsevia oppilaita. Ja? Koulusta vähennetään avustajaresursseja. Eli? Poistetaan toinen avustaja Elsin luokasta, niillähän menee nykyään niin hyvin. Jep jep!

Nyt on siis edessä hyvin mielenkiintoiset ajat. Pientä levottomuutta havaittavissa. Eikä ite jaksa olla joka sekunti niin skarppina. Pitää jaksaa, muuten levottomuus heti leviää. Ja tehtäviä tehdessä käsiä nousee eikä jakseta odottaa kun nyt ei tuu apuja kuin harvakseltaan. Integrointeihin ei mitään toivoa lähettää mukaan avustajaa. Katotaan kuinka käy.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti