sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Toimistotyötä

Edelliseen japanilaispuuhasteluun pitää vielä jatkaa, että seuraavana päivänä katsoin japanilaisen matikan tunnin vielä tulkin kanssa ja kerroin omia ajatuksia siihen liittyen. En tiiä oliko ne ajatukset niin viimeisen päälle mietittyjä. Ja kamerat pörräs ihan koko ajan. Jotenkin tosi omituiselta tuntuu tämä kiinnostus suomalaiseen opetukseen, varsinkin kun itse tuntee tekevänsä jotenkin niin tavallista ja maanläheistä hommaa, että mitä hienoa tässäkin nyt muka on. Erikoista, että se on joistakin niin kiinnostavaa.

Mutta sitten toimistotyöhön.

Tämä viikko on kesäloman jälkeen ensimmäinen viikko, jolloin oon tehnyt keskimäärin vain 8 tuntia töitä joka päivä. Joka on mun tavoite. Tuon ajan puitteissa kykenen juuri ja juuri tekemään ihan perustyön eli pitämään oppitunnit vähäisellä suunnittelulla.  Mutta hojksit on edelleen kirjoittamatta. Ajattelin, että olisin ne tämän viikon aikana viimeistellyt ja antanut mahdollisuuden vanhemmille kommentoida niitä vielä. Mutta ei pysty, ei kykene. Eikä työpäivän loppupuolella kolmen jälkeen kykene enää mihinkään noin paljon vaativaan aivotyöhön, jossa pitäis suoltaa järkeviä lauseita.

Niin sitten päätin ottaa homman kotiin näin sunnuntai-illan ratoksi. Tosin vielä en ole tehnyt vasta kuin yhden hojksin... Tulipahan aluksi tarkistettua matikan kokeet. Yllättävän paljon ja tehokkaasti saa kyllä kotona tehtyä tällaisia hommia, kun takana ei ole useita oppitunteja. Pitäisikin olla kerran kuussa yksi etätyöpäivä, jolloin tehokkaasti hoitaisi kaikki toimistotyöt. Tai sitten oma sihteeri.

2 kommenttia:

  1. Oma sihteeri olisikin hyvä! Eikä etätyöpäiväkään kuulosta huonolta idealta :)

    Ja oikeasti, ei kai se tosiaan niin paha ole välillä hommia tehdä kotona, varsinkaan jotain kokeiden korjausta, joka ei (välttämättä) vaadi niin paljon ajattelua.

    VastaaPoista
  2. Joo rupesinkin tässä miettimään, että tuollaiset aivottomat hommat voi olla ihan hyviä kotona. Muuten sitä tulee töissä istuttua helposti niin pitkään... Tai sitten menee johonkin vielä muuhun rentoon paikkaan tekemään niitä, ettei aina pyöri siellä työympyröissä.

    VastaaPoista