sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Aivot pyörii pientä piiriä hyörii

Kuitenkin tulee viikonloppuisin jotain työjuttua tehtyä, kun vaivaa vähän voiko todellakin hyvillä mielin mennä huomenna töihin vai oonko unohtanut valmistella jotain. Siis että jos koko tunti on jonkun jutun varassa, jota en oo muistanutkaan askarrella etukäteen.

Oon taas nähny töistä unta. Huoh. Toissa yönä näin unta jostaki retkeilystä, mikä ei sinänsä liittynyt työhön, mutta koko retken ajan "ny tuli keltaista" "ja ensimmäinen varoitus" "ja toinen varoitus".

Vaikka työ on edelleen innostavaa, tuntuu että välillä oksennan sen kohta ulos. Kun siitä ei pääse eroon. Vaikka luulin jo vähän helpottaneen ja kai se on helpottanutkin. Haluun vaan johonkin ihan muualle. Mihin vaan. Kotiseudulle piti mennä käymään, mutta pitikin kirjotella seminaarityötä tämä viikonloppu. No, enpä sitä työtä juurikaan saanu tehtyä, joten olis vaan voinu lähteä. Ens viikolla on vielä 6 päivää töitä, kun on veso-päivä lauantaina. Mutta ehkä kahden viikon päästä pääsisi vaikka anoppilaan reissaamaan. Nyt tarttee vaihtaa maisemaa. Muuten:

Piiri pieni pyörii,
Elsin aivot hyörii.
Kohta sanoo pim pam pom,
on Elsi aivan aivoton!

Jotain siis tehtävä on!

1 kommentti:

  1. Ihan samat fiilikset mullakin. Mä oon yrittänyt olla raahaamatta hirveästi töitä kotiin, mutta ei se auta - silti niitä tulee pyöriteltyä ihan liikaa. Ja en oikeasti pääse niistä yhtään eroon. Ja jos joskus olisikin vähän sellainen olo, että haluaisin keskustella jostain muusta, niin hyvää tarkoittavat ystävät ja sukulaiset sen kuin kyselevät, että mites siellä töissä... Ja taas sitä mennään.

    Töistä mä pääsen oikeasti irti vain tallilla. Siellä yritänkin siis käydä mahdollisimman monena iltana. Mutta eilinen menikin sitten jo oikeastaan kotona ahdistuessa, samoin kuin lauantai-ilta. Kyllähän tää on helpottanut, mutta aika kamalalta tuntuu silti, ku elämässä ei ole mitään muuta.

    VastaaPoista