Työniloa

On hienoa huomata, kuinka paljon pitää omasta työstään. Ei ole ollut edes sunnuntai-illan morkkista, vaan mielellään on ajatellut kuinka maanantaiaamuna lähtee töihin. Viime vuonna tähän aikaan syksystä oli tosi rankkaa aikaa.

Mistä kaikesta saa hyvää mieltä työhön?

Kuuntelen paljon musiikkia. Kuuntelen sitä luokassa aamuisin, kun tulen tekemään hommia ennen oppituntien alkua. Usein musiikkia kuuluu vielä silloinkin, kun oppilaat tulevat aamulla luokkaan ja kättelen heitä. Musiikkia kuuluu välituntisin ja välillä hetken tunnin alussakin. Musiikkia kuuluu kuviksen tunnit, soitellaan oppilaiden ja aikuisten lempibiisejä läpi.

Käyn joka päivä kerran kahvitauolla opehuoneessa. Vaikka olisi seuraava tunti suunnittelematta ja materiaalit valmistamatta. Sitten muutetaan seuraavaa tuntia, mutta kahvitaukoa en jätä välistä. Uskomattoman paljon antaa voimia istahtaa 10 minuutiksi aikuisten kanssa juttelemaan jostain ihan muusta kuin työasioista. Kahvitauko kerran päivässä ei ole ainakaan erityisluokanopettajalle mitenkään itsestäänselvyys.

On hauskaa pukeutua mukavasti töihin. Pidin syyskuussa hamekuukauden: laitoin valtavasta hamemäärästäni (yli 50...) joka päivä eri hameen töihin. En kyllä muutenkaan käytä kuin hameita paitsi urheillessa. Joskus on kiva laittaa myös vähän hiuksia, edes joku pieni letinpätkä johonkin. Piristää mieltä.

Juttelen työkavereiden kanssa ja vaihdan ideoita. Ei tarvitse jokaisen keksiä omaa pyöräänsä.

Pidetään samanaikaisopetustunteja toisen opettajan kanssa. Kaksin on hauskempaa! Suunnittelun määrä vähenee ja laatu paranee. Tai sitten joskus intoudutaan suunnittelemaan paljonkin jotain. Joskus jaetaan vuorot "vedä sä toi tunti, mä tuon".

Työpäivän jälkeen on harrastuksia. Yhtenä päivänä alkaen jo kolmelta, toisen neljältä. Töistä tulee lähdettyä ajoissa. Lisäksi tulee sovittua lenkkejä, kahveja sun muuta.

Siinä ainakin joitain hyvän mielen tuojia. Vaikka mulla on tänä vuonna vain yksi avustaja, on meillä kaksistaan todella hauskaa! Kyllähän käsiä välillä tarvittaisiin enemmän, mutta toisaalta kaksistaan on helppoa, kun on niin samanlaiset toimintavat. Nähdään avustajan kanssa myös vapaa-ajalla.

Ai niin siis tärkeimpänä työkaverit! Ne liittyvätkin noihin suurimpaan osaan ylläolevista asioista. Hyvästä työyhteisöstä saa paljon voimia työhön.

Toimistotyötä

Edelliseen japanilaispuuhasteluun pitää vielä jatkaa, että seuraavana päivänä katsoin japanilaisen matikan tunnin vielä tulkin kanssa ja kerroin omia ajatuksia siihen liittyen. En tiiä oliko ne ajatukset niin viimeisen päälle mietittyjä. Ja kamerat pörräs ihan koko ajan. Jotenkin tosi omituiselta tuntuu tämä kiinnostus suomalaiseen opetukseen, varsinkin kun itse tuntee tekevänsä jotenkin niin tavallista ja maanläheistä hommaa, että mitä hienoa tässäkin nyt muka on. Erikoista, että se on joistakin niin kiinnostavaa.

Mutta sitten toimistotyöhön.

Tämä viikko on kesäloman jälkeen ensimmäinen viikko, jolloin oon tehnyt keskimäärin vain 8 tuntia töitä joka päivä. Joka on mun tavoite. Tuon ajan puitteissa kykenen juuri ja juuri tekemään ihan perustyön eli pitämään oppitunnit vähäisellä suunnittelulla.  Mutta hojksit on edelleen kirjoittamatta. Ajattelin, että olisin ne tämän viikon aikana viimeistellyt ja antanut mahdollisuuden vanhemmille kommentoida niitä vielä. Mutta ei pysty, ei kykene. Eikä työpäivän loppupuolella kolmen jälkeen kykene enää mihinkään noin paljon vaativaan aivotyöhön, jossa pitäis suoltaa järkeviä lauseita.

Niin sitten päätin ottaa homman kotiin näin sunnuntai-illan ratoksi. Tosin vielä en ole tehnyt vasta kuin yhden hojksin... Tulipahan aluksi tarkistettua matikan kokeet. Yllättävän paljon ja tehokkaasti saa kyllä kotona tehtyä tällaisia hommia, kun takana ei ole useita oppitunteja. Pitäisikin olla kerran kuussa yksi etätyöpäivä, jolloin tehokkaasti hoitaisi kaikki toimistotyöt. Tai sitten oma sihteeri.

Malliope

Mä oon niin malliope ettei ikinä.

Päivä alkoi (taas) sillä, että japanilaiset pöllähti yllättäen luokkaan. Matikkaa eka tunti. Onneksi tehtiin tällä kertaa jotain järkevää! Siinä ne kamerat pörräs ja tulkki selitti jollekin japanilaiselle proffalle koko ajan jotain. Ja assistentti videokuvas. Tämä ei edes ole eka kerta ja aina nämä tulee parin minuutin varoitusajalla. Hahhah, olipa taas jännää. Huvittavaa. Vaikka huomaan että on sitä kai vähän tavallista vakavampi naama, kun tietää kameran siellä koko ajan kuvaavan.

Eiku oikeesti aika hauskaa. Ja sitte tunnin jälkeen haastattelut perään. Meidän luokassa on käynyt viime vuonnakin paljon paljon japanilaisia, tosin ei ne kyllä videokuvaa läheskään aina. Ite kyllä välillä vähän miettii että mitä kaikkea kun sitä suunnittelematta taas tunnin vetää, mutta sitä se todellisuus on... Eikä sitä ulospäin kovin usein huomaa, että hatusta kaikki lähtee. Ei tässä mitään tuntisuunnitelmia ehdi tehdä, hyvä ku kattoo edellisellä tunnilla seuraavan tunnin aiheen. Suomalaista huippuopetusta! ;)

Töissä menee muutenkin rennosti. Viime viikolla pidin viimeisen hojks-palaverin, oon siis tosi ajoissa. Ite hojksit on vielä lopullisesti kirjoittamatta, mä kun en tykkää palaverissa täydentää asioita koko ajan tietokoneelle, vaan mieluummin kasvokkain jutellaan. Monet kun pitää palaverit jutellen koko ajan seinälle heijastetulle hojks-lomakkeelle. Not my style.

Ihmeellisesti syyslomakin häämöttä, vaikka ihan ruipelo kahden päivän loma onkin. Toisaalta eipä nyt oo yhtään ollutkaan vielä loman tarpeessa, on mukava mennä joka aamu töihin!

Nyt vielä katson pätkän japanilaisista matikan tunneista. Sain niiltä vähän videoita tutkailtavaksi. Jännää...

Pieleen meni

Vois joskus tehdä kunnon kokoelman pieleen menneistä tunneista. Niitä on niin paljon! Välillä niin tuntuu, että mitä ajanhukkaa tää touhu oikeasti on. No riippuu varmasti omastakin vireystasosta ja muusta, millainen fiilis tunnista jää. Tässä esimerkki tältä päivältä:

Ope (mä) saapuu 5 min. myöhässä musaluokkaan.
Ollaan VIHDOIN saatu musaluokka käyttöön, kauan odotettu mikkiin laulaminen alkaa!
Tai siis ei ala.
Esittelen lyhyesti musaluokan. Istutan oppilaat mikin ääreen.
Testaillaan vähän mikkejä, jänskää.
Yks oppilas on menettänyt jo hermonsa pitkään odotukseen ja hokee vain, kuinka haluaa pois pois pois!
Lauletaan alkulaulu. Kukaan muu ei laula.
Lauletaan seuraava, muille tuttu laula. Kukaan ei vieläkään laula.
Lauletaan kaikkien lempilaulu. Yks poika laulaa.
Pari oppilasta sentään soittaa rumpuja.
Osa istuu tekemättä mitään.
Osa härvää jotain ihan muuta.
OPE MENETTÄÄ HERMOT!
Ensin halutaan ihan hirveesti musaluokkaan ja laulamaan sitä ja tätä ja tuota laulua ja mikkiin. Sitten kun vihdoin siellä ollaan, mitään ei tapahdu, kukaan ei laula. Ope pitää turhautuneen saarnan siitä, kuinka luokka on oikeasti varattu toiselle luokalle ja me ollaan saatu etuoikeus käyttää sitä. Uhkailua, että ei tulla enää musaluokkaan.
Lopputunnista ehkä jossain laulussa joku vähän laulaa jotain.
Ope on turhautunut eikä enää yhtään kiinnostaa laulaako kukaan, kattoo vain kelloa ja veivaa biisejä.
Loppulaulu lauletaan 15 min ennen tunnin loppumista.
Katotaan vielä joku video.
No niin, kotiin siitä!
Perjantain vipa tunti.
Ope lievittää turhautumistaan flyygelin kanssa seuraavat puoli tuntia.

Olis niin ihanaa olla vain muutaman oppilaan kanssa musatunnilla. Mutta kun ryhmä kootaan 4-5 eri luokasta, on tosi vaikeeta saada yhtenäistä porukkaa. Kun aikuisia on kaiken lisäksi ihan hirveesti eikä kukaan tunne toisiaan, on vaikea luoda hyvää tunnelmaa. Pitäisi olla joskus aikaa istahtaa kaikkien kanssa alas ja miettiä, mitä kukin oppilas musatunneilta voi saada irti.

Lopuksi aina ajattelen, että no ehkä ens viikolla. Mutta en kuitenkaan ehdi.

Vähitellen tavalliseen koulutyöhön

Kai sitä voi nyt jo sanoa, että tavallinen kouluarki on käynnissä. Tänään annoin viimeisimpiä kirjoja oppilaille. Enää taitaa uskonnon kirjat olla jakamatta, mutta sitä oppiainetta pidin viime vuonnakin hyvin pitkälti ilman kirjoja. Itse nimittäin uskon hyvin pitkälti tarinoiden kertomisen voimaan.

Tänään jaoin myös lukujärjestykset oppilaille kotiin, joten kai sitenkin syksy on pyörähtänyt käyntiin. Vähän vielä on omat suunnitelmat vuoden suhteen mietinnässä. Kiinnostaisi esimerkiksi kokeilla sellaista jakso-opetusta, jossa esimerkiksi ylttiä opetettaisiin tiiviisti joku jakso, sitten taas joku tiivis jakso uskontoa ja muita oppiaineita. Ite oon käynyt 9 vuotta koulua tällä tavoin. Viime vuonna jäi vain sellainen fiilis, että ei oppilaille jää paljon mitään päähän, jos vaikka ylttiä on kaks kuukautta muutaman kerran viikossa ja sitten on koko asiasta koe. Järkevämpää olisi vaikka parin viikon supertiivis rykäisy. Ja että kaikki muut asiat liittyisivät tähän vaikka nyt yltin aiheeseen. Jonkinlaista kokonaisopetuksen ajatusta kytee mielessä, vai mikähän termi olisi oikea. Onko jollain kokemuksia?

Tavalliseen koulutyöhön palaaminen näkyy myös ihan arjessa. Ekat pari viikkoa taisi olla loman jälkeistä pumpulia, nyt tulee esiin vähän muitakin asioita. Nyt, kun pitäisi ruveta kunnolla hommiin. Oon viime vuoden aikana oppinut, kuinka voi olla joskus niin haastavaa, että oppilas pysyisi koko ajan omalla lähikehityksen vyöhykkeellä, jos nyt Vygotskyn tapaan puhutaan. Sitten jos hitusen menee homma yli, alkaa kova huomionhaku, häiriköinti, luovuttaminen ja oman itsen lyttääminen. Eikä sekään palvele, jos tehdään liian helppoja tehtäviä. Nyt pitää taas olla kieli keskellä suuta.

Välillä myöskin tuntui, että oppilaat ovat kesäkuukausien aikana kypsyneet paljon. Toisaalta nyt taas huomaa, että niin monet asiat ovat samalla tolalla. Itse huomaan, että päivästä ja tunneista kuluu paljon aikaa (tai pitäisi ainakin kulua) erilaisiin tunteiden säätelyyn liittyviin asioihin. Nyt esimerkiksi suunnittelen pitäväni kirjavinkkausta jonain äidinkielen tunnilla. Oikeasti sekin tunti on tunteiden säätelyn ja vuorovaikutustaitojen harjoittelua. "Mulla on tässä nyt jokaista kirjaa vain 1-3 kappaletta. Mitähän voitaisiin tehdä, kun kaikille ei välttämättä riitä heti lempikirjaa? Miten asiasta voitaisiin sopia? Mitäs sitten tehdään, jos kuitenkin harmittaa, kun kirjaa ei saa?" Ja miljoona muuta kysymystä pohditaan ääneen oppilaiden kanssa. Vaikkei mitään pienimpiä koululaisia enää ollakaan. Mutta ehkä just kaikki tällainen tekee tästä erityisluokanopettajan työstä mielenkiintoisen.

Oikeasti ihan leppoisaa

Oikeasti on kyllä ollut tosi leppoisa tämä syksyn aloitus. Oman luokan tunnit pyörii vaikka kuinka extempore, vieraitten tunneissa on vielä vähän alkukankeutta. Mutta kyllä nekin siitä.

Mulla on ollut nyt paljon sijaisia avustajana ja osan aikaa oon ollut ilman avustajaa. Ja mitä on tapahtunut? Kun viimeksi mietin, että kuinka käy kun on vain yksi avustaja, niin nyt ei oo ollu mitään pulmaa edes niillä tunneilla, kun ei ole ollut ainuttakaan avustajaa! Oon käynyt jopa pari kertaa sellaisilla tunneilla tietokoneella tekemässä jonkun pienen homman. Yleensä ei voi hetkeksikään herpaantua luokassa tekemään muuta tai homma menee pläskiksi. On kyllä semmonen olo, että kyllä sitä varmaan joku muu luokka kipeämmin tarvii sitä avustajaa. Ainakin näillä näkymin.

Hitaasti on syksy alkanut, en nimittäin nyt ole tehnyt ylipitkiä päiviä. Vanhemmille on viestit kirjoittamatta, makekot tarkistamatta, poissaolot merkitsemättä, lukujärjestys tekemättä, tunnit suunnittelematta... Mutta opettelen elämään keskeneräisten hommien keskellä. Työt kun ei tekemällä lopu. Huomennakin olen 8h töissä ja teen sen minkä ehdin.

Viikonloppuisin ehtii hyvin hengähtämään viime vuoteen verrattuna. Kun nyt toisena vuotena helpottaa jo näin paljon, niin paljonko helpottaa kolmantena tai kenties viidentenä, kymmenentenä vuotena? Tietty hektisyys ja kiireen tuntu varmaan aina vähän liittyy tähän työhön, mutta yritän päästä sen kanssa hyvään tasapainoon. Se on tämän toisen opettajavuoteni tavoite. Viime vuonna yritin vain selvitä töistä keinolla millä hyvänsä.

Turhautumista ilmassa

Tänään ekaa kertaa koko syksynä työpäivä venyi yli kuuteen. Muuten oon onnistunut pitämään työpäivät noin 8,5 tunnissa. Tänään 10,5 tuntia. Ja nyt tuntuukin, että koko päivä on mennyt ihan ohi. Viime viikolla sen sijaan tein joka päivä vaikka mitä töitten jälkeen. Eikä työnaloitus tuntunutkaan kovin raskaalta. Aina myös saattoi luottaa siihen, että koko päivän saa kahlattua läpi vaikka edes jotenkin.

Lukkari aiheuttaa isoja ongelmia. Meillä ei tänäkään vuonna ole kuin yhden tunnin liikuntasalivuoro (eli 45min.) ja sekös sapettaa! Ite salissa ehtii olla ehkä vajaa puoli tuntia, vaikka siinä jättäisi kaikki välkät pitämättä. Kaikille yleisopetuksen ryhmille on varattu salivuorot ja tämmöset rupuset erityisopetusryhmät saa tyytyä siihen mitä on jos on. No, ehkä pidetään tänäkin vuonna kaikki liikkatunnit ulkona niin kuin melkein koko viime vuosi. Turhauttavaa.

On tosi vaikea saada kasaan mitään järkevää ja pysyvää lukkaria. Koko ajan on poikkeusta ja poikkeusta. Nyt on vasta yhden oppilaan integroinnit sovittu. En tiiä miten homma pissii sen jälkeen, kun ruvetaan muiden integrointeja miettimään.

Ja sitten syksyn yhteen teemaan. Avustajaproblematiikka.

Mitä? Kouluun tuli syksyllä lisää henk.koht. avustusta tarvitsevia oppilaita. Ja? Koulusta vähennetään avustajaresursseja. Eli? Poistetaan toinen avustaja Elsin luokasta, niillähän menee nykyään niin hyvin. Jep jep!

Nyt on siis edessä hyvin mielenkiintoiset ajat. Pientä levottomuutta havaittavissa. Eikä ite jaksa olla joka sekunti niin skarppina. Pitää jaksaa, muuten levottomuus heti leviää. Ja tehtäviä tehdessä käsiä nousee eikä jakseta odottaa kun nyt ei tuu apuja kuin harvakseltaan. Integrointeihin ei mitään toivoa lähettää mukaan avustajaa. Katotaan kuinka käy.