tiistai 28. elokuuta 2012

Vähitellen tavalliseen koulutyöhön

Kai sitä voi nyt jo sanoa, että tavallinen kouluarki on käynnissä. Tänään annoin viimeisimpiä kirjoja oppilaille. Enää taitaa uskonnon kirjat olla jakamatta, mutta sitä oppiainetta pidin viime vuonnakin hyvin pitkälti ilman kirjoja. Itse nimittäin uskon hyvin pitkälti tarinoiden kertomisen voimaan.

Tänään jaoin myös lukujärjestykset oppilaille kotiin, joten kai sitenkin syksy on pyörähtänyt käyntiin. Vähän vielä on omat suunnitelmat vuoden suhteen mietinnässä. Kiinnostaisi esimerkiksi kokeilla sellaista jakso-opetusta, jossa esimerkiksi ylttiä opetettaisiin tiiviisti joku jakso, sitten taas joku tiivis jakso uskontoa ja muita oppiaineita. Ite oon käynyt 9 vuotta koulua tällä tavoin. Viime vuonna jäi vain sellainen fiilis, että ei oppilaille jää paljon mitään päähän, jos vaikka ylttiä on kaks kuukautta muutaman kerran viikossa ja sitten on koko asiasta koe. Järkevämpää olisi vaikka parin viikon supertiivis rykäisy. Ja että kaikki muut asiat liittyisivät tähän vaikka nyt yltin aiheeseen. Jonkinlaista kokonaisopetuksen ajatusta kytee mielessä, vai mikähän termi olisi oikea. Onko jollain kokemuksia?

Tavalliseen koulutyöhön palaaminen näkyy myös ihan arjessa. Ekat pari viikkoa taisi olla loman jälkeistä pumpulia, nyt tulee esiin vähän muitakin asioita. Nyt, kun pitäisi ruveta kunnolla hommiin. Oon viime vuoden aikana oppinut, kuinka voi olla joskus niin haastavaa, että oppilas pysyisi koko ajan omalla lähikehityksen vyöhykkeellä, jos nyt Vygotskyn tapaan puhutaan. Sitten jos hitusen menee homma yli, alkaa kova huomionhaku, häiriköinti, luovuttaminen ja oman itsen lyttääminen. Eikä sekään palvele, jos tehdään liian helppoja tehtäviä. Nyt pitää taas olla kieli keskellä suuta.

Välillä myöskin tuntui, että oppilaat ovat kesäkuukausien aikana kypsyneet paljon. Toisaalta nyt taas huomaa, että niin monet asiat ovat samalla tolalla. Itse huomaan, että päivästä ja tunneista kuluu paljon aikaa (tai pitäisi ainakin kulua) erilaisiin tunteiden säätelyyn liittyviin asioihin. Nyt esimerkiksi suunnittelen pitäväni kirjavinkkausta jonain äidinkielen tunnilla. Oikeasti sekin tunti on tunteiden säätelyn ja vuorovaikutustaitojen harjoittelua. "Mulla on tässä nyt jokaista kirjaa vain 1-3 kappaletta. Mitähän voitaisiin tehdä, kun kaikille ei välttämättä riitä heti lempikirjaa? Miten asiasta voitaisiin sopia? Mitäs sitten tehdään, jos kuitenkin harmittaa, kun kirjaa ei saa?" Ja miljoona muuta kysymystä pohditaan ääneen oppilaiden kanssa. Vaikkei mitään pienimpiä koululaisia enää ollakaan. Mutta ehkä just kaikki tällainen tekee tästä erityisluokanopettajan työstä mielenkiintoisen.

1 kommentti:

  1. Kokonaisopetuksessa on puolensa ja puolensa, niinkuin varmaankin kaikessa maan ja taivaan välillä. Olen toiminut opettajana kohtsilleen 30 vuotta ja opettanut monenlaisissa kouluissa ja asteilla. Pienten, alkuopetusikäisten kanssa kokonaisuuksia tein paljonkin. Hyvänä puolena on asiaan keskittyminen kerralla pidempään, teeman, ydinasian ympärille kerättynä voi tehdä monenmoista matematiikasta liikuntaan saakka. Usein teema tuli ympäristöluonnotiedosta, mutta voisihan se muualtakin tulla. Kokonaisuuksia työstin myös yhteistyössä kollegoiden kanssa, jolloin teemaviikon aikana oppilaat työstivät aihetta toiminnallisissa pajoissa eri oppimisympäristöissä. Jos kaiken opetuksesi suunnittelet kokonaisopetuksen kannalta, voi vaarana olla se, että ops:n mukaisia oppiaineiden sisältöjä ei tule käsiteltyä riittävän ainelähtöisesti. Ymmärrätkös, vaarana on sellainen ympäripyöreä teeman ympärillä puuhastelu. Ei myöskään aina ole mielekästä kaikkea teemaan kytkeä. Ihan alkuperäinen kokonaisopetuksen kehittäjä Suomessa on varmaankin ollut Aukusti Salo, jonka viime vuosisadan alkupuolen kokonaisopetuksen oppaita saatta joidenkin koulujen vanhoilta ullakoilta löytyä. Itse olen kokenut tehokkaimmaksi nuo teemaviikot, pajaviikot, jolloin keskityttiin laajasti ja monipuolisesti, monitieteisestikin teeman käsittelyyn. Mahtavaksi sen homman teki myös se, että suunnittelimme viikot 3 - 6 opettajan kanssa yhdessä, toteutimme myös niin, että perusluokkien oppilaat jaettiin pajaryhmiin luokkarajojen yli. Näin samanikäiset rinnakkaisluokkien oppilaat oppivat työskentelemään muidenkin kuin oman luokkansa oppilaiden ja oman opettajan kanssa. Näissäkin luokissa oli runsaasti mukana erityistä tukea tarvitsevia lapsia, kaupungissamme integraatio oli tuolloin jo pitkällä ja erityisluokkia ei juurikaan enää ollut. Kannattaa kokonaisuuksia siis kokeilla. Suosittelen myös yhteistyötä suunnittelun ja toteutuksen osalta kollegoidesi kanssa - jos vain mahdollista on. Intoa uuden opetustavan etsimiseen!

    VastaaPoista