Ensimmäinen työviikko takana. Ihan ensimmäisenä kotiin tultuani keitin kahvit. Paljon kermaa joukkoon. Suklaata. Istun ja vain olen. Nyt se on siis todella alkanut. Erityisluokanopettajan työ.
Toisen päivän jälkeen olo on vähän luottavaisempi kuin eilen. Alan jopa epäillä, että kenties koulutyöhön kiinni päästyämme itsenäinen työskentely luokan kanssa voi sujua ihan hyvinkin. Ehkä eniten työstämistä vaatiikin ryhmässä toimiminen. Helpompaa olisi vain teettää paljon tehtäviä ja paikoillaan puurtamista. Mielessä pyörii kuitenkin erilaisia suunnitelmia, miten oppilaiden välistä yhteistä toimintaa voisi kehittää. Sellaisia taitoja, jotka on keskeisiä elämässä.
Tämän päivän saldona oli ensimmäinen tappelupukarien irroittaminen toisistaan. Tällaisten asioiden käsittely on kuitenkin mielestäni huomattavasti helpompaa kuin työskennellä passiivisiksi heittäytyneiden oppilaiden kanssa. Nähtäväksi jää, millaisia haasteita luokassa useimmiten kohtaa.
Tällä hetkellä tulee elettyä päivä kerrallaan. Lähdin töistä puoli kuudelta ja olin ehtinyt vain juuri ja juuri melkein suunnitella maanantain ohjelman. Tulee elettyä vain päivä kerrallaan, vaikka joka päivä on pitkää päivää töissä. Koska pakolliset päivittäiset kiireelliset asiat vähenee, että ehtii edes vilkaista opsia ja suunnitella muuta kuin miten selviää hengissä seuraavasta päivästä? Intoa kyllä olisi, melkein tekisi mieli käyttää lauantai suunnitteluun, mutta periaatteet eivät anna periksi. Ehkä nämä periaatteet pitemmän päälle vähentää mahdollisuutta työssä uupumiseen.
Oon päässyt nyt heti tekemään yhteistyötä vanhempien kanssa. Ensimmäinen tapaaminen yhden oppilaan vanhemman kanssa on sovittu. Toisaalta vedän kyllä omat rajani tähän yhteistyöhön. Sain ensimmäisen pyynnön puhelinnumerosta. Oon kuitenkin tiukasti sitä mieltä, että jos ei ole työkännykkää, ei ole niin minkäänlaista velvollisuutta käyttää työasioihin omaa henkilökohtaista puhelinta. Kaiken lisäksi en edes kanna enkä aio kantaa omaa puhelintani työpäivän aikana mukana. Sen sijaan luen sähköpostit monta kertaa työpäivän aikana, joten toivottavasti kaikki vanhemmat suostuvat viestintään sitä kautta. Sairauspoissaolotkin on mielestäni paljon kätevämpää ilmoittaa netissä. Yritän olla tietyllä tavalla varovainen tämän asian kanssa, jotta kukaan vanhemmista ei vedä hernettä nenään, kun en anna numeroa. Toisaalta, omapa on nenänsä ja räkäinen herneensä... Eiku. Hyvillä mielin tutustun kaikkiin vanhempiin mahdollisista räkäisistä herneistä huolimatta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti