torstai 15. syyskuuta 2011

Eteenpäin ja taaksepäin, soutaa ja huopaa

Kai sitä pitäisi sanoa, että on päässyt asioissa eteenpäin.

Oon päässyt yli pahimmasta oman itten märehtimisestä. Nyt on luokan asiat käsittelyssä, paljon yhteyksiä joka suuntaan enkä aio jäädä yksin, eli ohjaajan kanssa kaksin, tuon luokan kanssa. Ja tuossa koulussa ei onneksi tarvikaan! On paljon tukea ylemmältä taholta. Tänäänkin oli aika villi päivä. Ylemmältä taholta oli illalla tullut vielä tekstaria, että jos haluaa jutella niin soita.

Siis semmonen olo, että kyllä osaan, tartun tilanteeseen, en jää tuleen makaamaan.

Vaikka tänään oli ekaa kertaa itku herkässä niin itellä ku avustajallakin. Juuri kun tuntui, että ollaan menty paljon yhden oppilaan kanssa eteenpäin, niin takapakki tuntuu entistä lannistavammalta. Sen päälle kun vielä kuunteli ummet ja lammet erinäisiä juoruja tämän perheen tilanteesta kaikkine alkoholeineen, niin alkoi vaan ahdistaa. Mutta eipä tässä työssä olla maailmaa pelastamassa. Ja toisaalta, juorut voi jättää omaan arvoonsa.

Toisaalta päivällä tuli myös hienoja hetkiä. Kun yksi oppilas ei ollut tunnilla, meillä oli uskomaton työrauha! Siis hiljaista! Sain selittää minuutin edessä asiaa ilman, että kukaan huusi mitään! USKOMATONTA!!! Tällä mä elän koko perjantain.

Mutta oli huonojakin. Mitä ihmettä voi tehdä, jos oppilas karkaa luokasta? Tarkoituksena saada aikuinen juoksemaan sen perässä. Entä kun se karkaa koko ajan yhden tunnin aikana? No, tänään me lopulta raahattiin kaappi oven eteen. Silloin oli epätoivoinen olo ja tuli revittyä hiuksia.... Mutta nyt kun on hetken ehtinyt töiden jälkeen hengähtää, niin tuntuu vain jo niin älyttömän huvittavalta ja absurdilta. Että ei pysy oppilaat luokassa, ellei oven eteen raahata isoa kaappia! On tää kans ihme touhua.

1 kommentti:

  1. Mä pystyn uhmaikäisen vanhempana niiin hyvin samastumaan tuohon karkailuun ja äärimmäisiin keinoihin. Meillä nukahtamiseen tarvitaan "päällämakaamista", eli pidetään hellästi mutta lujasti lapsi sängyssä, väsyy rimpuilemisestaan jossain vaiheessa (muka). Koitahan samaa ;)

    VastaaPoista