keskiviikko 1. elokuuta 2012

Nollaus hoidettu

Nyt voin sanoa olleeni lomalla. Ensimmäiset lomaviikot näin ihan hirveesti työunia, vaikka muuten en niitä toukokuussa juuri nähnyt. Vielä juhannuksen jälkeenkin työasiat pyöri mielessä ja unissa. Oikeastaan vasta nyt heinäkuun lopussa on tuntunut oikeasti lomailulta. Ja että on saanut ajatukset töistä muualle. Nollaus siis hoidettu. Ei olisi onnistunut ilman näitä opettajien pitkiä kesälomia. Tarpeeseen siis.

Eli: siitä selvittiin! Ensimmäisestä vuodesta opena. Ja nyt loman loppupuolella tuntuu oikein hyvältä. Vähitellen ajatukset jo siirtyy töitä kohti, ens viikolla töihin. Ajattelin kylläkin aloittaa rauhallisesti ja lähinnä treffailla vähän työkavereita ja hitusen suunnitella. Töihin menossa parhaalta tuntuukin juuri se, että näkee taas päivittäin ihania työkavereita!

Jotta töihin paluu ei olisi liian radikaali muutos tähän lomailuun, suunnittelen ekaksi viikonlopuksi kunnon työviikon jälkeen lomareissua hotelliöineen. Ja onhan elokuu vielä kesää lämpöisine ilmoineen ja valoisine iltoineen.

Nyt vielä viikko totaalista lomailua. Myöhäisiä nukkumaanmenoja, lainehtivia ohrapeltoja, hevosen tuoksua, kiireettömiä juoksulenkkejä, rannalla makoilua kirja kädessä, kaupungin humussa pyöräilyä, ystävien tapaamisia, kirpputoreilla kiertämistä, rauhallisia kahvitteluhetkiä... Ja näitä (melkein) kaikkia voi hyvin jatkaa vielä töidenkin alettua.

1 kommentti:

  1. Minäkin yritän ajatella, että monia noista kaikista kesäloma-asioista voi hyvin jatkaa töihin palaamisen jälkeenkin. Miksiköhän sitä aina asennoituukin niin, että kun loma loppuu niin sitten ei ole enää mitään kivaa tehtävissä...? Onhan siinä iltaisin ja viikonloppuisin mahdollisuuksia vaikka mihin (vaikka töiden jälkeen väsyttääkin). :)

    VastaaPoista