perjantai 19. elokuuta 2011

Mikä päivä, taas kerran...

Kyllä voi niin monet asiat olla vaikeita. Pitää varmaan ruveta tekemään systemaattinen palkitsemisjärjestelmä niin moneen asiaan, että ei tiedä mistä aloittaa. Jos sitä kautta saisi muutamat ihan käytännön asiat toimimaan. Ite oppitunnit saattaa sujua hyvin, mutta siirtymävaiheet on usein pulmallisia. Vaikka niitä onkin nyt vähän mietitty, pitää keksiä uusia keinoja.

Huomaan myös, että pitää itekin opetella muistamaan aina ihan kaikki rutiinit ja tavat toimia, eihän ne muuten edes ole rutiineja. En kuitenkaan oo mikään vanhan koulukunnan ope, jonka systeemit menee näin ja näin, sillä selvä. Pitäis ehkä vähän enemmän välillä olla.

Tänään vähän huonolla mielellä tuli jäätyä viikonloppulomailemaan. Ensimmäistä kertaa meni nimittäin hermot töissä. Ehkä juuri siitä turhautumisesta, että vaikka ite tunti sujuisi hyvin, saattaa siirtymävaiheessa aivan kaikki räjähtää käsiin. Tuntuu, että mistään ei tuu mitään, kukaan ei kuuntele, tajua mitä on tekemässä ja sitten monta tappelua on saatu jo aikaan. Iskee ihan hirveä epätoivo ja sitten tuli korotettua ekan kerran ääntä. Eikä sekään tilannetta tietysti ratkaissut. Eihän se tilanne ollut kuin hyvin nopea, mutta jäi itseä vaivaamaan. On vain niin turhauttavaa, kun juuri kun kaikki tuntuu menevän hyvin, saattaa sekunnissa muuttua kaikki ihan päinvastaiseksi. Työ tuntuu moninkertaisesti haasteellisemmalta kuin kevään parin kuukauden sijaisuus, vaikka nyt oppilaita on kolmasosa kevään luokkaan verrattuna.

No ehkä se tästä. Jokaisen päivän aikana ehtii tunnelmat mennä laidasta laitaan. Pitäisi tällaisina hetkinä muistaa, että joka päivä ne on käynyt myös siellä mukavissa sfääreissä ja on tullut paljon hienoja kokemuksia.

Nyt on siis ensimmäinen viikko vedetty läpi, oon nähnyt oman luokan lisäksi kaikki neljä muuta luokkaa, joita opetan. Nuo muut luokat nimittäin jännitti aika lailla. Vieläkään en oikein tiedä mitä kaikkea niiden kanssa teen, mutta kokeilemalla oppii. Tuntuu kuitenkin tosi hyvältä, että saa alottaa työt nyt syksyllä ja kaikenlainen säätäminen on sallittua, suorastaan väistämätöntä. Paljon vaikeampaa on hypätä kesken kaiken jonkun toisen puikkoihin. Nyt tuntuu, että saa tehdä omana itsenään töitä. Työkaverit kannustaa sen oman tyylin ja tavan löytämiseen ja rohkaisee luokan kanssa uusien toimintatapojen etsimiseen.

Eiköhän tämä tästä vähitellen asetu. Vaikka aloitus on odotetusti rankkaa, uskon työn tasoittumiseen vähitellen, rutiinien löydyttyä. Vaikka toisaalta on into ryhtyä kokeilemaan siinä sivussa myös uudenlaisia toimintatapoja.

Ja nyt yritän armahtaa itseäni ja tyhjentää pään työasioista viikonlopuksi! Kahvia ja perjantaipullaa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti