Eilen illalla miettimääni kysymykseen tarjottiin tänään yllättäen vastausta. Miten voisi olla ahdistumatta? Kun kesken oppitunnin koputettiin oveen ja pyydettiin hetkeksi käytävälle juttelemaan, en olisi ikinä voinut arvata, että silloin mulle tarjotaan mahdollisuutta työnohjaukseen. Halleluja! Todellakin olin heti mukana.
Siinä vaiheessa oli niin helpottunut olo, että hyvä että en heti ruvennu onnesta pillittämään. En edes muistanut, että voi sellainenkin mahdollisuus olla kuin työnohjaus. Odotan kyllä innolla.
Mietinkin tänään, keiltä oikein voin saada tukea työssä jaksamiseen. Ensimmäisenä tulee mieleen puoliso, hyvät ystävät ja entiset opiskelukaverit eli nykyiset kollegat. Toisekseen töissä oon saanut hyvin jaettua ajatuksia siellä olevien uusien työkavereiden ja tietysti mentori-opettajan kanssa. Nyt vielä kolmas tuki voi olla tuleva työnohjaus.
Lisäksi rentoudun mitä parhaiten tallilla ja hevosten seurassa. Oma harrastus on nykyisellä paikkakunnalla vähän jäissä, mutta tämänpäiväisen juttutuokion perusteella saattaa siihenkin tulla pieni valonpilkahdus. Kenties pääsen liikuttamaan yhtä suokkia - se vasta parasta työnohjausta olisikin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti